keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Teräsmylly jauhoi jämäkästi Jämillä

Teräsmyllyn vyörytys -projekti kirmailtiin päätökseen viime viikonloppuna. Reissu oli oikein onnistunut ja konkretisoi viimeistään lauantaiaamuna tiimin rutiinin tekemiseen. Olihan kyseessä jo viides 24h rogaining. Olimme lähdössä kohti Jämiä tuntia liian myöhään ajatellen karttojen jakoa. Tiimi tsekkasi kisa-aikataulun aamulla ja totesi, että pitääkin lähteä tuntia ennen suunniteltua. Kaikesta huolimatta olimme kisakeskuksessa juuri niin kuin pitikin ja saatoimme aloittaa reitin suunnittelun aikataulussa klo 9. Hätäisempi porukka olisi voinut jo hätääntyä - teräsmylly ei!

Suunnittelimme reitin ekan version perinteisesti neulomalla eri värisillä nupeilla rastien pistemääriin perustuvan lämpökartan. Siitä oli sitten helppo ottaa suuret linjat käsiliikkeellä haltuun ja jatkaa lämpöisempien alueiden suppilointiin nartsalla todentaen matkan pituuden realistisuutta. Nartsalla todentamista kutsutaan nartsaamiseksi. Ekan vedon jälkeen pidimme pienen paussin ja sen jälkeen uudestaan suurien linjojen kautta uusi suppilointi ja nartsaus. Näin päädyimme lopulliseen Jämi 2018 reitti-inkarnaatioon. Suunnittelimme reittiin variointioptioita, jotka osoittautuivat matkalla oikein arvokkaiksi. Reitin suunnittelu tehtiin siis totuttuun tapaamme aika lennokkaasti pikku yksityiskohtia ihmeemmin säätämättä. Jälkeenpäin on tullut esille pari ajatusta, jotka olisivat voineet hieman jalostaakin suunnittelutulosta oikea-aikaisesti mieleen tullessaan.

Reitin I inkarnaatio


Liikkeelle lähdettiin ensin harjualueita pitkin länteen ja sieltä eteläpuoliselle monimuotoisemmalle alueelle, jolla vaikutti olevan paremmin isopisteisiä rasteja. Paikoitellen maasto oli aika hankala- ja hidaskulkuista, ja niinpä teimme joitakin reittiviilauksia siten, että saimme vähennettyä muutamia hitaita rastivälejä ja samalla myös vähennettyä suunnistuksen riskejä. Tämä oli hyvä veto yöaikaan, jolloin meno on muutenkin hitaampaa. Isoja suunnistusvirheitä ei tehty, mutta useampia koukkauksia kyllä. 1:40 000 mittakaavan kartta on sen verran yleispiirteinen, että etenkin kalliomaastoissa maaston ja kartan vastaavuuden havaitseminen oli haastavampaa. Toki jo entuudestaan tuttu haaste.

Ennen lähtöä sovimme, että tällä kertaa otamme seesteisen startin eli lähdemme rauhallisesti tunnustellen liikkeelle. Olimme tehneet viikolla mielikuvaharjoittelua tuon rauhallisen lähtövauhdin onnistumisesta. Oleellinen elementti hetkessä on mielessä taustalla soiva panhuilumusiikki. Se rauhoittaa mieltä ja saimmekin kuvion toimimaan. Oikeastaan eteneminen aamun sarastukseen asti noudatteli tuota määrtietoista seesteisyyttä, jossa tiimin jäsenet tietävät roolituksen ja kaikki turha päämäärätön hötkyily on karsittu pois. Aamun valjettua saavuimme juomapisteelle, jossa toinen mielikuvaharjoitteemme astui peliin. Siinä ulkoinen auktoriteetti katsoi määrätietoisen tiukasti tiimiämme ja pienellä sormimerkillä ikäänkuin komensi meidät nopeaan juoma-astioiden täyttöön ja vaihtamaan moodia seesteisestä etenemisestä teräsmyllyn armottomaan jauhantaan. Lähdimme kiihdyttämään vauhtia ja pidentämään juoksuosuuksia jopa niin, että lopussa tultiin muutama kilsa ihan kunnon veksiä. Viimeiset pisteet saalistettiin yhtä ahnaasti kuin meitä piinanneet tuhannet jos ei jopa miljoonat verenhimoiset  hirvikärpäset olivat tehneet pitkin matkaa. Niitä nimittäin riitti ja riittää nypittäväksi varmaan vielä monta päivää! Joka tapauksessa hirvareista huolimatta tai juuri niiden takia saimme aikaan aidosti kirraavan loppunoston. Ja nosto ei ollut mikään gepardimainen loppusuoran kiihdytys vaan useamman tunnin nouseva vauhti. Siitä jäi kyllä hieno fiilis!

Tällä kerralla molempien jalat kestivät hyvin yhtä kuoriutunutta kantapäätä lukuun ottamatta. Kuntopuolella saattoi olla niinkin, että molemmilla oli vielä pieni vara olemassa siltä varalta, jos toinen kaipaisi lisää tempoa. Mainio loppunostatuskin osoitti tämän. Aamuyöstä toki oli hiljaisempia hetkiä, mutta silkkaa väsymystä ei voikaan koko vuorokauden ajan välttää.

Rogaining on elämäntapa, uskonto ja seikkailua, mutta hieman myös tulosurheilua. Lopputuloksissa olimme kisan viidensiä 57:stä maaliin tulleesta tiimistä, suomalaisista tiimeistä neljänsiä ja omassa MV-sarjassa suomalaisista kolmansia. Reittimatka meillä oli 80,4 km ja Silvan rullamittarilla mitattuna kuljettu matka oli 119,4 km. Jälkimmäinenkin mittaus hieman aliarvioi matkaa, sillä jokaista mutkaa sillä ei saa ajeltua 1:40 000 kartalla.

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut ja ei ehkä ihan nappisuoritus, mutta kiitettävä monellakin tapaa ja lisäksi oiva tapa näinkin juhlistaa yhdistyksemme kymppirikki -vuotta. Saimme kehiteltyä matkalla myös uusia hienoja habbohahmoja omaan Vimpat virtuaalitodellisuuteemme. Sehän on näiden 24h reissujen yksi ehdoton suola.



Peris & Kapu   


lauantai 8. syyskuuta 2018

Lähtötelineet säädetty!

Blogi on ollut hiljainen viimeaikoina, mutta se johtuu vain tiimiläisten siviilikiireistä. Kisaa varten kaikki on niin kunnossa kuin meidän lähtökohdistamme voi olla. Vararavintoa on nahkan alla. Liikaa ei olla treenattu. Päiden on annettu levätä rasittamatta niitä suunnistustehtävillä. Vaseliinia on imeytynyt putkilon verran jalkanahkaan.

Pilkkijakkarat on pakattu. Mukana ovat nartsat, irtsut, vaksut jne.
Eväät laskettu, Kapulla n. 3000 Kcal.

Vartin päästä tulee Peris hakemaan ja seikkailu alkaa. Ysiltä kartat eteen ja suuria linjoja vetämään, kahdeltatoista lähdetään suppiloimaan rasti kerrallaan. Huomenna aamuyöstä vyörytetään kuupat turtana mm. Tenkasen Aamuyön tahtiin Jämin kankaita ja soita.

Meille sitkua sinne ja tsemppiä myös kaikille niille jotka eivät syystä tai toisesta tänään pääse nauttimaan syyskuisesta Jämin luonnosta!

Kapu




sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Paljon Onnea Suomi!

Taaskaan ei tarvita aasinsiltoja Martin sanojen sijoittamiseksi roksutiimin blogipäivitykseen, nyt niitä riitti ihan otsikkoon asti. Marttihan on kirjoittanut kaiken. Eilisiltainen maaotteluvoitto (miehet) suunnistaja Raitasen vetämän tonnivitostiimin ansiosta tuotti tarpeen pukeutua asianmukaisesti sunnuntaiaamun järviselle: siis tiimin edustuspaita ja tiimihuivi päälle!


Järvisellä oli mukana viisi ukkoa. Peris oli valinnut viikonlopun treenikseen pakaralihasten kessihieronnan, joten hän ei ehtinyt tämän päivän letkoihin. Eikä sen väliä, sillä kyllä Periksen kestävyystreenipohjat Jämille ovat varmasti kunnossa! Alku oli leppoisaa, mutta puolivälistä alettiin aivan puolihuolimattomasti kirraamaan. Loppukilsoja tultiin jo 4:30/km –tahdilla, mistä kovakuntoisimmat vielä kirrasivat lisää. Itselleni tämä oli hyvä ja viimeinen kuormittava treeni ennen Jämiä.

Järvinen tuotti myös aivan uudenlaisia kokemuksia kun itse PJH otti puheeksi, että tänään olisi telkussa maailmancupin suunnistusta! No, tälle ilmiölle tuli selitykseksi se, että ensi kesän Jukolaan voi kuulemma treenata pelkästään katsomalla suunnistuskisoja telkkarista. Oikeastaan nyt kun olen seuraillut telkkaria, niin olen huomannut, että varmaankin hyvästä osavalmistautumisesta tämänpäiväinen tv-kisa käy. Ainakin on voinut katsoa mallia, miten lähes kaikki huippusuunnistajatkin näyttävät unohtavan välillä, mitä siellä metsässä ollaan tekemässä. Kaikenlaista siellä tapahtuu. Jos ei tuossa ihan kaikkia mokia vielä tullut esille, niin voin kyllä neuvoa niitä lisää. Tuosta pääsenkin siihen, että oma olliojanahomainen taukoni suunnistuksesta on kestänyt nyt viitisen viikkoa. Ei ole kiinnostanut. Jämille ollaan siis lähdössä ilman tuoreempaa tuntumaa varsinaiseen suunnistukseen.

Menneelle viikolle tuli vain yksi varsinainen treeni työmatkajuoksujen oheen, kun keskiviikkona tehtiin porukalla napakka kiihtyvä 8km. Kummallista oli, ettei muutaman päivän takainen tuplajärvinen tuntunut jaloissa lainkaan. Toivottavasti se on hyvä merkki. Perjantaina aamun työmatka sujui juosten, mutta iltapäiväinen juoksu kariutui olotilaan, joka palautti mieleen erään tiimin historiassa käymättä jääneen kisan. Silloin syynä oli baltialainen kalasäilyke, nyt syynä saattoi olla kalaisa lounasruoka. Lounaan tuloksena oli lievempi ruokamyrkytys ja jännä taksimatka työpaikan vessan ja kotivessan välillä. Onneksi tuo tuli kuitenkin viikkoa ennen kisaa eikä edellisenä iltana.

Nyt viimeisellä viikolla kisavalmistautuminen on lähinnä varustuksen tarkistelua, otsalamppujen akkujen ja omien energiavarojen latausta sekä jalkaterien vaselinointia. Ja vähän haaveillaan siitä, että ensi viikonloppuna Sahapukkikeitaalla olisi rasti.

Suomea onnitteli Kapu

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Pääharjoitus 4: Rapiat puolensadan kilometrin lenkki

Kick off -tilaisuuden pöytäkirjaan kirjattiin tälle viikonlopulle ihan muuta kuin mitä lopulta tehtiin. Etenkin Kapu poikkesi aivan oleellisesti suunnitellusta ja syynä siihen oli realistinen arvio, että SM-pitkälle (suunnistus) ei nyt olisi mitään asiaa. Siellä juoksevat suunnistajat.

Toteutunut vaihtoehto ei ollut lainkaan huono. Tänään nimittäin juostiin ns. tuplajärvinen eli perinteinen Pyhäjärven kierto kahteen kertaan. Mukana oli taas mainio joukko herrasmiehiä, kuten usemmiten järvisillä. Nyt oli mukana 7 ukkoa, joista 5 kiersi vähintään tuplat. Erikoismies Janne teki erikoistreenin eli yövuoron päälle alkulisurit + järvistä puolitoista kiekkaa + loppulisurit, yhteensä 65 km ja oli koko ajan varsin eläväinen sinkoillen edestakaisin ja tarkkaillen aktiivisesti ympäristöä kuten pikkuviikarit yleensäkin.

Lenkki meni kaikilla ihan kohtalaisesti eikä eeppisiä sippauksia sattunut. Kapulle tämä oli tärkeä testi vajaan kahden viikon päästä odottavaa 24h -roksua varten. Peris on niin kovassa kunnossa, että jotain pitää minunkin silloin jaksaa. Viikon takaisen Birgitan 46 km:n maastoilun jälkeen jaksoin myös tulpajärvisen 52 km. Sen päätin kuitenkin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen. Tuplajärvinen on ultraajien treeni. Niillä on kai erilainen päänsisäinen elämä. Oma lyhyt ultrakokeilujen aika on taaksejäänyttä elämää. Periksellä oli loppu hiukan junttaamista, mutta hienoisesti nousevaa vauhtia. Hienoinen nousu ei kuitenkaan riittänyt pysymään Kapun imussa, joka kirrasi vielä enemmän viimeisellä kolmella kilsalla. Hiukan jäi vielä innostuksen hakemiseksi imaamin aiemmin ilmoille heittämällä triplajärvinen. Ei tämä tuplakaan aina niin rallattelua ole. Vaikka tuplajärvinen ei ihan horroria ollutkaan, Werstaan puolivälin ja maalin huoltopisteen avautumista odotteli pari hieman nuutunutta rogaajaa.


Mennyt viikko oli väkisin kevyehkö Birgitan takia. Muuta ei tullut tehtyä kuin työmatkajuoksuja ja torstaina Periksen kanssa 16 km kevyt lenkki. Periksellä oli tiistaina kevyttä läpyttelyä Malmin kentän ympäri ja siirtymät. Torstaina Kapun kanssa juostun lenkin loppuun tuli n 4km VK osuus. Hyvä ettei enempiä, koska polvet ovat olleet sen jälkeen aika hellänä ja tämän päivän tuplajärvinen ei niitä ainakaan parantunut eikä edes tuplaburana sen jälkeen.

Meneillään olevan napakan Jämi 24h-SM -projektin pääharkat on nyt tehty. Missiona on nyt lähinnä pysyä terveenä ja juoksennella säännöllisesti kuntoa säilytellen. Tuskin tulee käytyä suunnistusmetsässäkään, Kapulla ainakaan, sillä nyt pitäisi välttää ylimääräisiä kolhuja. Ilmoittautuminen on sisällä, maksut maksettu, pilkkijakkaroiden putkistoja kiillotetaan, varustusta suunnitellaan ja fokus on 8.9. klo 12 ja 9.9 klo 12 välillä kun Teräsmylly jauhaa!

Tämä foorumi ei ole missään nimessä poliittisesti kantaa ottava ja seuraavaa pohdintaa ei tule lukea sinisillä lukulaseilla. Nimittäin energiapuolelle on tiimin ylle muodostunut tummia pilviä, koska Peris noudattaa vegaanista ruokavaliota. Roksutiimissä pitää eteneminen hoitaa ehdottomasti jalkaisin, eikä vatsalla niin kuin armeijassa tehdään. Puolustusministerimme mukaan kasvisruoka nimittäin estää tuon puolustusvoimiemme käyttämän vatsamarssin. Lupaan joka tapauksessa ottaa urkkajuomat pulloihin mukaan kukkakaalipirtelön asemesta!

Juhlavuoden kunniaksi tiimi toimii kisassa nimellä Viimeiset pirkkalaiset 10.

Raportoi ja vähän uhosikin Kapu ja kommentoi Peris

maanantai 20. elokuuta 2018

Virstanpylväitä plakkarissa

Superiviikonloppu

Takana on superviikonloppu eli ensin perjantain pääharjoitus special ja tänään pääharjoitus #3. PH3 suoritettiin Birgitta Challengena ja tarkoitti 46km juoksua pirkanmaalaisessa polkumaastossa ja osin teitä pitkin Birgitan polku ympäri juosten. Aiemmat PH1 ja PH2 on viety onnistuneesti läpi ja pari veksiäkin ollaan saatu porukkalenkkinä aikaiseksi. Tosin Periksen palautuminen VK:hon on vielä pahasti vaiheessa, PK sen sijaan kulkee ja kunto riittää jo pidempäänkiin siivuun.

PH special

Perjantaina oli monella tapaa special. Ensin Kippisfestivaalit Martti Servo & Napander tahdeissa. Meno oli hyvä ja Mauno Tiira ja kitara olivat vedossa. Tila eli keskustorin festivaalialue ei ehkä saanut Wappumatinean kaltaista hegemoniaa aikaiseksi, mutta ilman muuta hyvän puolella tunnelma oli. Tiiminä jäimme vaille joitakin tärkeitä biisejä - eritoten Teräsmylly jauhaa. Se biisi on kuitenkin toiminut tämänkertaisen projektimme "Teräsmyllyn vyörytys" innoittajana nimestä lähtien. Esittivät toki taatut Viikonloppu, Ufo tarjosi kaakaon ja eritoten Mikä on kun ei taidot riitä? Ilta hämärtyi mukavasti ja Raatihuone juhlavalaistiin näyttävästi Tampereen Yliopiston tohtoripromootiota varten. Marttikin spiikkasi valaistuksesta. Meille roksutiiminä sillä oli kosketuspintaa, kun yhdistyksemme puheentjohtaja promovoitiin ja oli vaimoineen juhallisuuksissa menossa. Martti lopetti keikan ajoissa ja pääsimme onnittelemaan tyylikkään parin, ennen kuin siirtyivät muun kulkueen perässä Raatihuoneen juhallisuuksien pyörteisiin. Näin saimme PH speciaalista super special edition harjoituksen.

Raatihuone

Pääharjoitus 3 - Birgitta Challenge

Tänään oli vuorossa Periksen kannalta projektin tärkein kunnon valmiustesti, Birgitta Challenge sub6. Miten on palautuminen NUTSista edistynyt, valmius pitkään siivuun ja eritoten, kuinka toimii uudet maasto Hokat. Molempien suhteen rasti positiiviseen ruutuun: kunto riitti hyvin tänään sub6 suoritukseen ja Hokat toimivat paremmin kuin osasin odottaa. Pienellä riskillä oli lähdettävä, kun en ollut kengillä juossut metriäkään. Yksi koiran kävelytys alle ja suoraan tulille. Ainoa isompi juttu oli, kun isovarpaan kynsi meni keskeltä poikki ja on nyt jokseenkin kivulias. Meidän kanssa olivat tahdittajina gallardo ja PJH. Minimivaatimus kierrokselle oli kuuden tunnin alitus. On se vaan niin, että ei se lähes tunnin hitaampi suoritus lopussa ole yhtään sen leppoisampaa kuin ME kokeessa. Jänteet ja nivelet on kovilla verkkaisemmallakin reissulla. Tänään oli vielä märkää ja osin pientä liukkautta, mikä hidasti etenemistä. Sub6 saatiin kuitenkin aikaiseksi.

Kapu kommentoi tämän päiväistä seuraavasti: Kova lenkki keskinkertaisilla pohjilla! Paljon pitkiksiä on jäänyt kesän aikana juoksematta pelkästään laiskuutta, on ollut muka liikaa muuta menoa, liian lämmintä ym. Onko niin ettei niittää voi sieltä, mihin koskaan ei kylvetty... Siltä se nyt tuntui. Jalat väsyivat jo suht aikaisin, kivikot, pitkospuiden liukkaus ja juurakot pelottivat alusta loppuun. Etenkin lopussa oli pakko antaa kavereiden mennä edeltä kun tuntui, että riski itsensä kolhimiseen oli liian suuri. Yhdet lipat otinkin, mutta tänään yllätyskyykyt menivät kuitenkin Kapu 1 - Peris 1, mutta molemmat kuitenkin ehjinä. Kapun polvi ja sääri mustuvat kyllä, mutta ei vakavaa.

Mietteitä

Kolme viikkoa on aikaa Jämin roksuun ja sinänsä tässä on ainakin Periksen osalta tehty se mihin näillä lahjoilla pystyy - enempää ei ole uskaltanut ottaa treeniä ja toisaalta kuuntelemalla tuntemuksia on joka lenkkiä tullut säädettyä tarpeen mukaan. Tässä kohtaa on joka tapauksessa vahvasti sellainen tunne, että tuleva roksua pääsee suorittamaan parhaassa roksukunnossa ikinä.

Kapu puolestaan miettii, että mitähän olisi vielä tehtävissä pitkän matkan jaksamisen suhteen? Tänään muutkin väsyivät hekin kai jonkin verran, mutta iso ero oli myös väsymyksen hallinnassa. Miehet ovat nousseet uudelle tasolle huiman NUTS-projektinsa myötä! Melkoisia kestävyyskoneita.

Raportoi Peris ja kommentoi sekä mietti Kapu

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Yllätyskyykky

Hyvin sujuneen ja kirjatun kick off-palaverin jälkeen on haeskeltu vielä asemia treenijaksoon. Peris on hakenut uusia impulsseja reisi- ja pakaralihaksistoonsa konehesseliretkellä ja allekirjoittanut on tehnyt useampia pohjakosketuksia suunnistuksen parissa, jotta suunta olisi varmasti vain ylös päin.

Muuten hyvin mennyt Vimpat&Eemelit -yhteistyössä käyty kesäillan rogaining Jämillä vajaat pari viikkoa sitten sai sekin hieman alavirettä parista suunnistuksellisesta epäonnistumisesta. Jälkimmäinen oli sen verran paha, että taisimme Keemin kanssa menettää siinä pari sijaa tuloslistalla. Muita takaiskuja on tullut Viitapohjan suunnistuskisaviikonloppuna ja viimeisillä iltarasteilla. Hyvän suunnistussuorituksen metsästystä on allekirjoittaneella jatkunutkin jo pitkään, mutta aina tuntuu kosahtavan vähintään yhdellä rastivälillä enemmän tai vähemmän.

Keskikesän suunnistussekoilut ovat hieman harmittaneet, mutta parempaa on luvassa. Allekirjoittanuttahan on lähipiirissä tituleerattu jopa pohjoisen synnyinkaupunkini suunnistusseuran nuoreksi lupaukseksi. Niinpä lajin keskusjärjestön johtava nuorisotoimihenkilö onkin henkilökohtaisesti ottanut vastuulleen varmistaa nuoren lupauksen tasapainoisen kehityksen. Olen kiitollinen. Ensimmäinen saamani tehtävä on pitää hieman taukoa suunnistuksesta ja keskittyä ihan vaan juoksemaan. Tuonnempana lähdemme metsään selvittämään, mikä mättää ja mitä sille tehdään. Odotan innolla.

Tiimi on viimeaikoina joutunut tilanteeseen, joka on osoittanut yllätyskyykyn (käsite lienee tv-sarjasta lähtöisin) hallinnassa olevan tiimillä vielä kehittämistä. Pienenä valmennuksellisena sivujuonteena paneudumme nyt tähänkin. 24h -kisassahan voi tapahtua mitä vain. Aiemmin on esimerkiksi törmätty juomapisteeseen, jolla ei ole lainkaan juotavaa. Viime kesän Latvian MM-kisan yllätyskyykyn eli omien jalkapohjieni pettämisen vuoksi olen käynnistänyt päivittäisen jalkaterien rasvausrutiinin. Jospa ihon vettymistä voi sillä vähentää.

Tänään kävimme suunnitellusti Siiskukkulan keikan, soratietä ja metsäpolkua kertyi yhteensä 31-33 km riippuen kumman rannelaitteesta kilsat tarkistetaan (nyt ei kuitenkaan ollut kyse Garmin vs. Suunto -erosta, vaan eri lähtöpaikoista). Paikoitellen oli kivillä, kallioilla ja pitkospuilla liukasta vesisateiden jäljiltä. Yllätyskyykyt kuitenkin vältettiin, mutta kyllä niitä varottiinkin.

Muut menneen viikon omat treenini ovat olleet työmatkajuoksua aamuin illoin helteessä sekä jo mainitut epäonniset iltarastit.

Kapu

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Teräsmyllyn vyörytys -projektin kick off tilaisuuden kokousmuistio

Viimeiset pirkkalaiset ry roksutiimi (team originel, I tai II joukkue tilanteesta riippuen) kokousmuistio 25.7.2018 klo 18:30->

Teräsmyllyn vyörytys -projektin kick off

Paikka: Helteessä ylilämmenneen Haikan vm -39 mökkerön terassi

Läsnä: Kapu (alusti ja johti puheet) ja Peris (kirjasi ja maustoi puheet)

1. Kick off -tilaisuuden avaus

Nautimme palaverin aluksi Viimeisten pirkkalaisten kymmenvuotis juhlista jäänyttä valkoviiniä (Peris) ja kylmiön syövereistä löytynyttä olutta (Kapu). Päätimme Teräsmyllyn vyörytys -projektin käynnistämistä koskien valmistautumisesta Jämin SM 24h rogaining 2018 kilvoitteluun 8.-9.9.2018. Tavoite on kova ja periksiantamaton, mutta elämän realiteetit kunnioittava.

2. Alustus

Kapu alusti projektin kick off tilaisuuden kertomalla ja kartasta demonstroimalla edellisen päivän tapahtumat Jämin kesäillan roksussa Viimeiset pirkkalaiset feat Eemeli (Keem/RC-Eemeli, kiitosta!) kokoonpanolla.  Huikea kilpailu helteisessä säässä. Tapahtumassa oli koeponnistettu uutta Vimpat puheenjohtajan ja Vimpat kiinteistövastaavan lanseeraamaa vyörytysmenetelmää. Menetelmällä tuodaan kilpailutilanteeseen riskejä kaihtamaton reittisuunnitelman toteutusmenetelmä eli vyörytys. Pohjana konseptissa toimivat aiemmin menestyksellä jalkautetut "suuret linjat" ja "suppilo-ohjaus" suunnittelutyökalut. Kokouksessa todettiin Kapun ja Keemin eilisen käytännön jalkautuksen riittävän tiimille ja Peris ottaa menetelmän lennosta haltuun aikanaan Jämin tapahtumassa. Hyvänä ja jämäkkänä pohjana toimii Puhiksen pitämä teorialuento ja käytännön demonstraatio Härmälänrannan Sale -liikekeskuksen etupihalla Vimppojen kevätpolkaisun yhteydessä. Demossa erityinen paino reitin valintoihin tapahtui käsiä pyörittämällä ikäänkuin kissaa uidessa tehtäisiin. Näin tiimissä saadaan suunnitelma, ei pelkästään toteutettua vaativissa tilanteissa, vaan vyörytettyä käytäntöön myös väsyneessä mielentilassa. Kokonaiskonseptia kutsutaan jatkossa SSV -menetelmäksi.

3. Teräsmyllyn vyörytys -projektin pääharjoitteet

Projektin pääharjoitteiksi (PH) sovittiin:

  • esiPH: Martti Servo & Napander Wappumatinea, Tampere YO talo
  • PH1: 5.8. pitkä LTH tyyppinen polkulenkki Pirkkalan ja Lempäälän polkuverkostoja hyödyntäen Siiskukkula valloittaen
  • PH2: 12.8. pitkä lenkki, jonka toteutus jätettiin vielä avoimeksi
  • PHspecial: 17.8. Kippis Festivaali ja Martti Servo & Napander, Tampere Keskustori avec kokoonpanolla
  • PH3: 19.8. pitkä LTH tyyppinen polkulenkki Birgitta Challenge henkisenä eli Birgitan polku ympäri LTH tyyppisenä. Emme siis lähde tavoittelemaan uutta ME:tä eli sub 5h suoritusta, mutta sovimme kuitenkin että sub6 on minimivaatimus
  • PH4: 25.-26.8. Kapu käy hiomassa suunnistustaidot kohdilleen SM pitkällä ja Peris vetää jonkun eeppisen pitkän paikallisissa maastoissa
  • PHmuut: ohjelmaan otetaan puolipitkiä lenkkejä. Peris keskittyy heinäkuun lopun ja elokuun ekan viikon vielä NUTSista palautumiseen. Kuitenkin niin että 24.-27.7. tulee joka päivälle juoksua. Sitten on vuorossa Norjaan tutustuminen konehesselillä 8 vuorkautta, jonka jälkeen alkaa veksien työstäminen PH1-4 harkkojen täydentämiseksi. Kapu jyystää iltarasteja ja tekee puolipitkiä kovia harkkoja.
Kaikkiin harkkoihin erityisesti Kippis Festivaaleille ja Birgittaan ovat sidosryhmät tervetulleita mukaan tsemppaamaan projektin edistymistä.

4. Ai ai ai Martti Servo & Napander tässä

Vietimme edustamamme Viimeiset pirkkalaiset ry:n kymmenvuotisjuhlaa viime sunnuntaina 22.7.  Totesimme tänään kokuksessamme että roksutiimin virallinen voimavara special vuonna 2018 Jämin SM rogainissa on Martti Servo & Napanderin yhdistyksellemme lähettämä kymmenvuotisjuhlatoivotus videon muodossa: Ai ai ai Martti Servo & Napander tässä toivotti kestävyyttä yhdistyksellemme ja toivotti sitkoa sinne! Tällä mennään vaikka minkälaisen väsyn ja jämiläisen penkereen tahi suon yli. Tuo toivotus oli kertakaikkiaan hieno juttu ja helteestä huolimatta lämmittää tiimin sydänalaa vielä pitkään! Toki kävimme kauden esipääharkkana perinteisesti tiiminä avec Tampereen YO -talolla Martin Wappumatineassa feat. Näköisyysvastaava avec. Tässä on pohjaa, mistä vyöryttää ja laitetaan Teräsmylly jauhaan. 

Lisäksi 17.8. säädetään teräsmyllyn jauhinosasto ja aurinko- sekä tankkausrasvat kohdilleen Tampereen Keskustorilla järjestettävillä Kippis Festivaaleilla.

5. Kokouksen päätös

Päätimme kokouksen klo 20 ja totesimme, että säädetään projektia matkan varrella tarpeiden mukaan ja pidetään siimarit kireällä. Projekti on kuitenkin välipala, koska Periksen palautuminen NUTS Ylläs Hetta suoritteesta ja Kapun palautuminen kesän löysäilyistä on arvoitus. Tästä se lähtee tosissaan, muttei vakavasti: Teräsmyllyn vyörytys.