VäliVoikkaa eli Yö-rogaining 10.-11.11.2017

Lähdimme itsestäänselvyytenä mainioon paikallistapahtumaan, Tampere Yö roksuun, koska tämä paikallistapahtuma on hyvin järkätty ja jo perinteisesti neljännen kerran päättää tiimin roksukauden. Valmistelut olivat vähän sellaista nuoruuden voikkatunneille valmistelua. Kamat viime hetkillä kasaan ja kohti kisistä, joka oli tällä kertaa Tamppi-areena eli TTY:n voikkasali. Periksellä oli vähän ylimääräistä jänskäystä, kun TTY:stä oli toistaiseksi plakkarissa vain keskeytys. Tai joku voisi sanoa ikuinen opintomatka. Joka tapauksessa kepeästä lähestymisestä johtuen reissun teemaksi asetimme väliVoikkaan.

Reitinsuunnittelussa oli tällä kerralla aavistuksen verran löysyyttä. Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, ettemme varsinaisesti tehneet normaalia lohkoanalyysiä, vaan heilautimme suoraan suuret linjat ja jopa myötäpäiväiseen suuntaan kun ne alkuperäiseen tapaa heilautetaan vastapäivään. Toki sitten suppilo-ohjaus voi silloinkin muuttaa lopullisen reitin taas toisin päin eli myötäpäiväiseksi. Nyt kuitenkin vain heilautimme ja niinpä päädyimme kiekkaan, joka lähti kisakeskukselta Hervannasta muutaman pienipisteisen rastin kautta Pirkkalan suuntaan ja sieltä rantoja pitkin Pyynikille ja sitten mutkien kautta Kaukajärven kautta kipuaminen Hervantaan. Reitin suunnittelun rentoutta kuvannee se, että homma oli paketoitu suht äkkiä ja tsufeen hörppäilyn jälkeen otettiin vielä ennen starttia pikku nokoset.

Rastipisteet olivat helppoja, mutta siitä huolimatta onnistuimme sekoilemaan muutamassa paikassa. Esimerkiksi Karkunvuoren tunnelin päällä rasti oli helposti aidassa, mutta kuitenkin kaarroimme ohi ja teimme vielä isot mutkat (n. 14 min). Härmälässä taas jäi vahingossa yksi kahden pisteen rasti käymättä kun päätimme, ettemme tarvitse huoltoasemalta nestetäydennystä ja reitti muuttui samalla hieman. Muutenkin meillä oli haparointia alusta asti niin, että tuli ylimääräisiä metrejä ja turhaa aikaa kului siellä täällä. Koko suoritusta leimasi jonkinlainen huolimattomuus. Pirkkalassa sivuutimme tiimin gurun residenssin ja tuikimme vilkkuvilla otsalampuilla huuruista makuukammarin ikkunaa. Toivottavasti edes joku naapuri näki. Saimme lisää voimaa jatkaa ja ennen kaikkea lisuketta väsyttävän yön juttuihin. Härmälän suunnalla totesimme, ettei tänne jalkaporukoita juuri ole lähtenyt, sillä pyörät vain huristelivat ympärillä. Välillä tuntui, että paikallistuntemuksesta olisi etua, mutta sitten toisaalta mm. vanhan lentokonetehtaan kohdalla teimme turhaa mutkaa kun luotimme karttaan, jossa koko kenttä oli valkoisella, mutta maastossa se olikin aidalla ympäröityä purkutyömaata.

Matkan edetessä Voikkaa-teema vahvistui ja käyttöön otettiin jumppatuntimuisteloiden lisäksi mantra, joka on takavuosien yksi legendaarisimmista TV uutisten pääluottamusmieshaastatteluista. Lausunnon antoi Voikkaan edustaja, kun tehtaan alasajo ilmoitettiin: "Saattaa olla että riipasen kovan kännin tänään." Tuolla lauseella kuitattiin kaikki matkan sähläilyt, kun olimme siirtyneet lauantain puolelle. Matkalla emme riipaisseet yhtään juomatäydennystä ja koko 54km reissu tampattiin 1,5 litran nesteellä per jäsen. Kisan jälkeinen lauantaipäivä menikin sitten riipaistessa juomaa, kun oli kevyehkön nestemäärän jäljiltä koko ajan jano. Känniä tuskin riipaistiin edes ehtoolla, mutta kyllä yöroksun jälkeen aina aika pöljä olo on eli aika luomunakin on pöhnäinen olo!

Jälkianalyysin perusteella näytti siltä, että tossusarjassa kaikki meidän edellä olivat lähteneet Kaukajärven eteläpuolelta kiertäen. Tämänkertaisen reitinvalinta- ja suunnistussuorituksen jälkeen voisi seuraavan kerran tavoitteeksi asettaa vaikka sen, ettei sen kisan jälkeen hävettäisi kovin paljoa. Toisaalta Periksen osalta ei yhtään pidempää siivua olisi pystynyt tuon yön kuntotasolla tekemään tai toki marginaalia jäi ruhtinaalliset 28 sekuntia ja suunnitelma toteutettiin lukuunottamatta Härmälän vahinkoa sekä kahta juomarastia. Reissu menee kyllä väliVoikkaa osastolle, mutta olipa se silti taas kerran tekemisen arvoinen.

Tiimi asettelee ensi vuodelle monimuotoisia henkilökohtaisia tavoitteita, mutta tiiminä on tavoite mitä todennäköisemmin syyskuussa Jämin huikeissa maastoissa kilpailtava SM roksu. Sitä kohden pienin ja isoin välietapein. Täällä sitten lisää tarinaa, kun valmistelut etenevät.

Raportin riipasivat tänään Peris ja Kapu

Latvian WRC -loppuraportti

Pitkästä tavarasta -projekti leimattiin päätökseen Latvian Raznan kansallispuistossa. Projektimme nimeä kunnioittaen myös itse loppuraportti on pitkä tavara. Loppuhuipennus, josta myöhemmin raportissa käytetään termiä kisa, oli taas kerran omanlaisensa niin kuin kaikkien 24h suoritusten pitää ollakin. Muistoja tulee riittämään itse kisasta mutta myös hienosta valmistautumisprojektista. Tapahtuman järjestelyt olivat aivan priimaa. Kartta oli selkeä ja keli suorastaan loistava. Kartan suunnittelun aikoihin vettä tuli kunnolla, mutta itse reitillä ollessamme ei ollenkaan. Yökin oli niin lämmin, että lyhythihaisella paidalla pärjäsi läpi koko matkan.

Suunnitelma

Saatuamme kisakartan käsiimme, oli varsin selvää että reittisuunnittelumetodiikat oli työstetty projektin aikana tarpeeseen. Rasteja riitti kartalla tasaisesti ja otti hetken ennen kuin suuret linjat saatiin suppiloihin ja valmiiksi reittisuunnitelmaksi. Saimme aikaiseksi helposti skaalattavan reitin. Pidimme mielessä Course Setterin raportin kisan kynnykseltä, jossa hän varoitteli rehevästä kasvillisuudesta. Rehevyys oli havaittavissa jo saapuessamme kisakeskukseen. Lisäksi neuvona oli turvautua teihin ja polkuihin. Vihreän läpi ei olisi helppo mennä.

Matka

Se mikä sitten yllätti heti reitin alussa oli todellakin kasvillisuuden rehevyys. Polut olivat monin paikoin umpeen kasvaneita ja nokkosia riitti ja se kasvusto oli sitten sitä kuuluisaa pitkää tavaraa. Taisimme tulla niiden polttamiksi enemmän kuin tähän asti eläissämme. Seuraava yllätys oli Armenian jättiputket tai enemmänkin niiden levinneisyyden määrä. Mallikasvi oli nähtävillä kisakeskuksessa kuin myös kuvia ihokosketuksen seurauksista. Toimitsijat olivat sen vieressä antamassa lisäinfoa. Viimeistään tuossa vaiheessa selvisi, että niihin ei todellakaan voi koskea paljaalla iholla. Jotenkin sitä kuvitteli, että niitä ei reitillä tarvitse kovin läheltä ihailla. No kyllä tarvi. Niitä oli paikkapaikoin erittäin paljon ja putkien välistä sai pujotella lähes hengittämättä. Yöosuudella lampun kanssa tuli jo vähän jännäkakkaa, kun mietti mutaisilla liukkailla pätkillä parin liukastelun jälkeen, että mitäs jos vaikka sattuisi kaatumaan kasvia päin. Onneksi niin ei käynyt!

Jalkapohjayllätys

Kolmas yllätys matkalla koettiin, kun Kapun jalkapohjat menivät puolivälin jälkeen hiljalleen muusiksi ja Periksen vain vähemmän pahoille rakoille. Emme päässeet tälläkään kertaa ulosmittaamaan koko kuntopotentiaalia. Jouduimme säätämään reitin loppuneljännestä ravakalla kädellä ja jättämään arvokkaita pisteitä maastoon. Nappisuoritusta siis haetaan yhä.

Pääharjoituksesta

Projekti kohti Latviaa oli antoisa ja monella tapaa tiimiä rikastuttava. Yksi onnistuneimmista pääharkoista suoritettiin yhdessä IsoHoon eli tiimin tiedotusvastaavan kanssa Inkvisition keikan muodossa Tampereen Telakalla. Keikasta oli Aamulehdessä arvostelu, joka kaikessa verbaalisromanttisessa monitahoisuudessaan innoitti tiimin omaa raportointia seuraavaan katkelmaan:

Hyvä reittisuunnitelma teki sen, että Vimppojen roksutiimeissä ennenkuulumaton erikoisuus, Kapun rikkinäiset jalkapohjat ja Periksen lähes ehjien jalkapohjien yhdistelmä vaati mielenryijyä ja rikasti muutoinkin karun pinnan alle aitoa roksu-sensibiliteettiä kätkevän ryhmän etenemistä merkittävästi. Kapun hoidellessa suuret linjat Peris vapautui keskittymään kunnon suppiloihin.
Rogaamistamme voisi kuvata lempeäksi, vaikka elämän raadollisuus ja viistolla huumorilla onneksi kampitettu rappioromantiikka ilmenivätkin vahvasti sekä nykyisen päämetodiikan Suuret linjat että siihen sovelletun Suppilo-ohjauksen terävöittämässä pistesaalistuksessa mielenryijyyden rajamaita hipoen.

Tämän tekstin innoittajana toimi lainaus Jussi Niemen kirjoittamasta Inkvisitio -keikka-arvostelusta AL 5.8.2017:
Hyvä miksaus teki sen, että Inkvisition rock-bändeissä ennenkuulumaton erikoisuus, Pike Kontkasen viulun ja Petri Honkelan tuuban yhdistelmä kuului moitteettomasti ja rikasti muutoinkin karun pinnan alle aitoa pop-sensibiliteettiä kätkevän ryhmän sointia merkittävästi. Kaustisen hoidellessa bassolinjat tuuba vapautui soittamaan kunnon melodioita.
Soundia voisi kuvat lempeäksi, vaikka elämän raadollisuus ja viistolla huumorilla onneksi kampitettu rappioromantiikka ilmenivätkin vahvasti sekä nykyisen pääbiisinikkari Seppo Kansanojan että bändistä vakavan sairauden vuoksi pois jättäytyneen toisen perustajan Eero Hyypän teksteissä.

Kummastakaan yllä olevasta tekstistä ei välttämättä ymmärrä mitään ilman taustatuntemusta ja tapahtumissa mukana olemista.

Kapun huomiot
Ensin suorituksemme numeroina:

- Sijoituimme kokonaiskisan 411:sta maaliin tulleesta hyväksytystä tiimistä sijalle 151, omassa sarjassamme (miehet yli 40 v) 84:stä maaliin tulleesta sijalle 37. Hylättyjä joukkueita oli muuten 8, syinä mm. kielletylle alueelle meno (useita järjestäjien gps-seurannassa olleita seikkaili kielletyillä alueilla!!) ja ulkopuolisen avun käyttäminen.

- Matkaa teimme mittauksen mukaan 94,13km. Suunnon GPS-podille (sellainen on sallittu väline, koska vain tallentava, ei näyttöä) tarttui ensimmäiset hieman yli 8 h ja 34 km, loppu on mitattu käsin kartalta Silvan mittarullarilla, joka menetelmä tietysti hieman aliarvioi kuljettua matkaa. Hankalakulkuiset maasto-osuudet ja toisen puoliskon kävelyksi pakotettu eteneminen söivät kilsoja ja ennen kaikkea pistesaalista ennalta ajatellusta (päivitetty).

- Aikaa käytimme 23:48;39.

- Pisteitä kertyi 220, kun esim. sarjan voittajille niitä tuli 358. Matkaa siis on vielä huipulle.

Iso ongelmani olivat nyt jalkapohjien kestämättömyys. En osannut mitenkään varautua tähän sillä edelliset kolme 24 h -kisaa menivät tässä suhteessa ongelmitta. Jalkapohjiin tulleet ”vammat” eivät varmasti olleet lähelläkään sitä, mitä Periksellä vuosi sitten ja tuskin kipukaan. Kipu oli kuitenkin loppupuolella hyvin riittävä siihen, ettei juokseminen maittanut. Täytyy selvittää tuota mekanismia jonkun asiantuntijan kanssa. Jäi vaikutelma, että jalkapohjien hermot jotenkin ärtyvät nahkan vettymisestä. Kisan jälkeen jalkapohjat olivat erityisen turvonneet ja valkoiset ja erittäin arat. Aikaisemmin olen pärjännyt hyvin mm. samoilla kengillä ja samanlaisella sukkavarustuksella. Nyt vain oli Feelmax-varvassukan päällä aiempaa ohuempi suunnistussukka ja vaseliini ei ollut tuttua jämäkkää valkovaseliinia vaan notkeampaa purkkitavaraa. Näissä kahdessa yksityiskohdassa on palattava vanhaan ja jotain uuttakin on keksittävä.

Koska kipu hillitsi juoksua, jäivät muunlaiset rasitusvaivat tulematta. Tiimin kunnosta jäi jälleen paljon ulosmittaamatta.

Aikaisemmin koettua aamuöistä täydellistä väliaikaista väsähtämistäkään ei minulle tullut. Syynä saattoi olla jalkapohjakivun ”virkistävä” vaikutus, mutta toisaalta väsymys ja rasitus tuntui sitten kertyvän ihan viimeiselle tunnille. Taisi Kapu-ukko olla aika kumara näky maalia kohti marssiessaan.

Toinen ongelma olivat suunnistuksen töppäykset. Usealle rastille tuli sitä ”ylimääräistä liikettä”. Suunnan pitämisessä ainakin oli ongelmia ja sattui myös yksi erityisen karmiva virhe liian pitkään letkassa roikkumisen vuoksi. Suunnan seuraaminen jäi hyväkulkuisen peesattavan tiimin vauhdissa heikoille ja kaarsimmekin jo ennestään tutulle rastille. Vieläkin hävettää! Etenkin loppupuolella pystyi sitten jo käyttämään valmiita uria, sillä maaston huonon kuljettavuuden vuoksi aikaisemmat menijät olivat ohjautuneet samoille joidenkin sissien raivaamille urille. Uskoisin, että tässä kisassa tätä urien seuraamismenetelmää käytettiin yleensäkin enemmän kuin juuri missään muualla. Kiitokset niille, jotka raivasivat väylää nokkosviidakoiden ja jättiputkimetsien läpi.

Ihan viimeinen suunnistusinsidenssi tuli viimeiselle rastille. Siitä oli enään lyhyt maastotaival tielle ja sitä kilsan verran maaliin. Rastilta tuli hätäisesti otettua väärä ura ilman kunnon suuntaa ja ura vielä hajosi metsään ja niinpä oltiin paikassa, jossa oli leveähkö kielletty alue meidän ja maalin välissä. Ei auttanut kuin lähteä nöyrästi kiertämään ryteikön läpi.

Itselläni oli eka kertaa levykompassi käytössä, mutta hermostuin siihen aamuyöstä kun aloin jo epäilemään sitäkin, että kehä liikahtelee pusikoissa rytistäessä ja ruokkii virheitä. Vaihdoin varalla olleen peukkukompassin käyttöön. Vika taisi kyllä olla jossain muualla.

Lähes kaikki järjestäjien lupaamat vitsaukset tuli koettua ja lisäksi nuo pari ihan omasta takaa. Eli jälleen ollaan muutamaa kokemusta rikkaampana. Ja jotain näistä pitäisi taas oppia.

Periksen huomiot

Kisa lähti hyvin käyntiin ja kuntopuoli tuntui olevan kohdillaan. Tosin alun lämpö meinasi tehdä kylmät, kun eka juomarasti suunniteltiin 6h kohdalle. Juoma loppui jo neljän tunnin jälkeen ja veto alkoi väistämättä hiipumaan. Säästelin viimeistä paria desiä ja huomasin, että nestevajaus iskee pahasti. Onneksi Kapu pärjäsi pienemmällä nestemäärällä ja sain pelastavan täydennyksen. Juomarastilla meni heti yksi pullo yhdellä huikalla. Otimme heti vajaan tunnin jälkeen ylimääräisen juomarastistopin ja homma oli takaisin balanssissa. Muutoin eväspuoli meni suunnitelman mukaan ja metsästä tuli takaisin vain ylimääräiseksi laskemani varageeli. Ravinto oli aika lailla Saariselän toteuman mukaan laskettu. Määrät pitää taltioida tulevaa varten kuuluisaan Exceliin.

Väsymys oli tällä kertaa aamuyöllä vastustamaton. Kahden pintaan olin nukahtaa kesken juoksun. Pidimme sitten Kapun akun vaihtotauon ja istahdin kuivalle latvialaiselle maantielle lepuuttaakseni jalkoja sillä seurauksella että pää notkahti ja otin muutaman sekunnin mikrounet. Seuraava kurarännipätkä virkisti, kun joutui etsimään vähiten upottavia kohtia jalkojen alle välillä ihan täysin siinä onnistumatta. Aamuauringon sarastaessa katselin Kimmo Kaivannon Aamu maisemia ja univelat oli kuitattu kuin itsestään.

Matkalla tulivat myös nilviäiset, kuten hyttyset ja häijyt, suorastaan ahnaat lihansyöjäpaarmat sekä ampiaiset tutuiksi. Ylitimme yhden vetisen kohdan majavan tekemää patoa pitkin. Siinä olikin ampiaisten maapesä, jonka huomasin tuntiessani ensimmäisen piston pohkeessa. Laskin että viisi pääsi tuikkaamaan jalkoihin. Pistot kuumottivat useamman tunnin ajan ja ylimääräinen antihistamiini oli tarpeeseen.

Matkani etenemistä taisi eniten rikastuttaa Inkvisition Isadora korvamato:
"...Tänä iltana nautitaan vapaudesta
Isadora hakee mut kotiin todelliseen maailman
Metsään ystäväni jää
Sanon niille näkemiin
Palaan aina takaisin, kun Isadora mäkättää
Täällä olo helpottaa
Oravatkin syövät sieniä
Pahaa en tee itselleni
Nuotiolla maistan sieniä..."
Aamupäivällä korvamato sitten vaikeni lopullisesti, kun sormet tapasivat korvanjuuresta taka jeejeen suojista reilun parin sentin pituisen ruskean lyhyt karvaisen madon. Se oli siellä kutitellut päänahkaani jo aika tovin ennen kuin sain sen saalistettua. Ei se nyt ihan Indiana Jones mato ollut, mutta oman lajinsa pitkää tavaraa sekin.

Jaljapohjaongelmataistelussa olen kaikkien 24h tapahtumien suhteen 2-2 tasatilanteessa. Hailuodossa ei ollut ongelmia, Saariselkä ja Somero aivan karseat rakot ja tällä kertaa taas lähes ongelmatonta. Toki Hailuodossa ja nytkin tuli rakkoja. Jostain syystä kantapäät hiertyivät verille, mutta nuo ovat enemmän lajityypillisiä ja kuuluvat väistämättä noin pitkissä tapahtumissa asiaan, eivätkä pienellä kivunsiedolla hidasta etenemistä. Salaisuus noissa kahdessa onnistumisessa on kaikkien oppien vastaisesti pakasta vedettyjen sukkien käyttö. Hailuodossa tuo tapahtui huolimattomuuttani vanhojen sukkien hajotessa pohjasta juuri ennen kisaa. Ajattelin silloin, että samaa turhaa riskiä en toista kertaa ota vaan ajan uudet sukat sisään ajoissa mutta riittävän lähellä itse kisaa. No ei toiminut. Nyt vedin uudet täysin käyttämättömät suunnistussukat jalkoihin ja homma toimi. Kaikilla kerroilla on käytössä olleet samanlaiset Wol sukat eli uudet vs vanhat vertailu on suhteellisen luotettava.

Loppusanat

Projekti oli jälleen ehdottomasti tekemisen arvoinen! Taas kerran on aika kiittää kaikkia projektissamme mukana olleita ja meitä muutoin seuranneita sekä kannustaneita tuttuja unohtamatta vaimojamme, jotka uskalsivat päästää ja päästivät meidät kaksin Latviaan - pitkän tavaran paratiisimaahan!

Isot kiitokset kuuluvat myös sponsoreillemme:

JP Kaapeliasennus Oy mahdollisti meille hienot Suomi 100v teemaiset kisa-asut ja painatukset.
Pjh running mahdollisti lisää painatuksia.

Emme saaneet vielä Latviastakaan sitä haussa olevaa nappisuoritusta. Niinpä haku jatkuu. Onnistumisella ainakin tämän blogin mukainen tavoite olisi jo täytetty. Toisaalta, jos olisimme nyt onnistuneet, ehkä meidän olisi pitänyt alkaa kehittämään jokin muu tavoite jonkun muun harrastuksen parissa? Golf, mäkihyppy, kyykkä... olisihan noita. Mutta emme olleet vieläkään kokonaisena tiiminä valmiita nappisuoritukseen. Lajin opiskelu jatkuu. On herkeämättä kehitettävä ratkaisuja heikkouksiin, mutta myös pidettävä yllä jo saavutettuja ominaisuuksia.

Tämä hieman vähemmän vakavamielinen roksublogi hiljenee nyt väliaikaisesti, mutta ei vaikene. Se virkoaa taas seuraavaan projektiin kuten Kapu WRC-kisan jälkeen saatuaan ensiapuryhmältä tujakat ammoniakkinuuhkut kisaruokalan ruokapöytään kesken keiton simahdettuaan! Ja silloinhan roksusopan lusikointi taas jatkuu...

Loppuraportoivat Peris ja Kapu

Salpaavat lähtöhetket

Matkustus kohti Latviaa on alkanut. Guru heitti meidät kentälle ja kävimme  samalla läpi viimeiset tärkeät avainkohdat. Lisäksi kertailimme ravinto ja salva-asiat. Mukana ovat mm. Ramses Salvador eli salva ja tiimilääkärin määräämä kortisoni mahdollisen, mutta vältettävän armenian putken kohtaamisen jälkihoitoon. Käyttöohjeistus oli täsmällinen, koska väärinkäytettynä käy kuin norskihiihtäjälle.

Kansainvälisen Pirkkalan lentokentän lähtöhumu

Vielä ei jännitä muu kuin lentokoneen vierustoveri. AirBaltic arpoi paikat ja muutaman päivän takaisen julkkiskohun perusteella joku musaa kuunteleva lentomatkaaja voi kokea epämiellyttäväksi esimerkiksi Ramses Salvadorin tuoksun.


Kapu ja Peris

Poimintaa alkuviikolle

Allekirjoittaneen mustikkareissuista ei synny samanlaisia eeppisiä kertomuksia kuin Periksen mustikkamatkoista. Omat mustikkareissuni ovat nopeita täsmäiskuja sopivaan mustikkapaikkaan mahdollisimman vähällä matkanteolla. Usein täsmäiskua edeltää maastojuoksulekiksi naamioitu tiedustelu, kuten eilenkin. Samalla sain hilattua viime viikon kilometrit ylsi sadan. Tänään pääsin vasta ensimmäistä kertaa poimiskelemaan tuota metsiemme sinistä superfoodia. Tulos oli 5 litraa. Teini-iässä mustikat eivät vielä kiinnostaneet, mutta nyt kyllä. Uskoa mustikan hyviin ominaisuuksiin vahvisti aikoinaan Juoksija –lehdestä lukemani takavuosien kovan maratoonarin Jaakko Maimosen mustikkaa ylistävä juttu, haastattelu tai siteeraus. Siihen en kuitenkaan usko, että ehtisin vielä korjailla hemoglobiinilukemia ensi perjantaiksi tämän kauden sadolla. Peruslukemilla mennään.

Tänään hoidin myös loppuun tiimin varusteasiat Latvian kisareissulle. Silloin tällöin olemme päivittäneet tärkeään kisaan ns. tiimihuivin eli monikäyttöisen putkihuivin. Aiemmat ovat olleet mm. tiimin käyttämän maastopyörämerkillä tai suunnistusaiheilla koristeltuja. Uuden huivin pakkauksessa on esitetty monenlaisia tapoja käyttää huivia:

Tämä vuosi on erityinen ja kisaamme myös ensimmäistä kertaa ulkomailla. Lisäksi tämänvuotisella putkihuivilla on meille vielä yksi mahdollinen käyttötarkoitus lisää. Nimittäin juuri päättyneissä MM-kisoissa menestyneet näyttivät toimivan alla olevan kuvan tapaan. Olemme siis varautuneet myös siihen, että pääsemme lunastamaan toisen virallisen sponsorimme asettaman option tyylikkäästi!

Kun sinivalkoinen teema on käsillä, on hehkutettava Aleksi Ojalan MM-suoritusta eilen. Hienoa, rohkeaa ja kuvia kumartelematonta toimintaa nuorelta urheilijalta! Kun suorituksesta summaa kaiken, niin ongelmista huolimatta varmasti jää plakkariin olo, että jatkossa pystyy mihin vain kun vain treenit on tehty ja tähdet ovat kohdillaan. hieno suoritus!

Poimintoja teki Kapu

Viimeiset fiilaukset

Tänään kävimme tiiminä hiomassa viimeisen varsinaisen yhteisharkan. Lähtö sovittiin aikaiseen aamuun ja tossuiksi sovimme tasapohjaiset eli ei poluille. Ajatuksena oli viimeinen puolipitkä ja toisaalta tiimidynamiikan viimeiset tsekkaukset. Jälkempään osaan päätimme mukailla isojen joukkuestarojen menelmiä ja siihen osui sopivimmaksi mikäs muu kuin golf. Kesken lenkin reivasimme kurssia kohti Pirkkalan golfkenttää ja päätimme hakea sieltä viimeiset henkiset keskittymiskonstit. Spiritit! Pirkkalan kenttä on tehty vanhan kunnon veksitien molemmin puolin, joten meillä oli oiva tilaisuus ikään kuin mennä kentälle. Siinä sitten keskellä kenttää, mutta toki luvallisesti tiellä juosten, Kapu bongasi pientareelta golfpallon. Olimme siis kentän läpäisyn lisäksi kosketuksissa pelivälineeseen. Näin saimme suositun golfpelin kautta tiimidynamiikkaan uutta kulmaa, mutta emme kuitenkaan tiettävästi tasoitusta.

Menneellä viikolla minulta (Peris) on muutamaankin otteeseen kyselty tulevan 24h suorituksen vaiheista ja mikä vuorokauden aika tuntuu pahimmalta ja miltä se tuntuu jne. Noita vaiheita on aika vaikeaa sanoin kuvailla.  Minulle ehdottomasti vaikeimmat ja toisaalta aivan parhaat suorastaan unohtumattomat hetket roksuissa ovat aamut. Ensin tulee aivan hirveä univelan tuottama väsymys kropan fyysisen väsymyksen päälle. Parhaimmillaan olemme Kapun kanssa nähneet näkyjä tai paremminkin harhoja. Sitten, kun normaalisti syvimmän aamuyön unien aika väistyy ja aamu alkaa sarastaa, ovat nuo hetket olleet kaikissa 24h ja 8h yöroksuissa mitä parhaimpia ja ikimuistoisen kauniita hetkiä. Noissa hetkissä matkan tuottama väsymys väistyy univäsyn poistumisen kanssa käsikädessä. 24h tapahtumissahan maastoon startataan päivällä klo 12 eli aamulla on jo matkaa ja aikaa aika tovi takanapäin. Tuskin koskaan unohdan sitä kauneutta ja suorastaan liikutusta, kun Saariselällä aikaisin aamulla ihailin luonnossa vapaana käyskenteleviä poroja. Se oli suorastaan satumaista. Tuo aamun jakso on pimeässä yössä tyhjentyneen mielenryijyn täyttöaikaa, eikä ollenkaan pelkkää meneillään olevaa kisaa tai muita kisoja varten. Olin tänään Kimmo Kaivannon näyttelyssä, jonka teoksia olen ihaillut jo pienestä lapsesta asti. Sain tunteen roksuaamuista kiinni seisoessani Aamu nimisen teoksen edessä. Siinä se oli edessäni kuvattuna aivan täydellisenä. En edes katsonut ensin sen nimeä vaan sain omasta ajatuksestani kiinni. Oli kuin tuhannen voltin salama olisi iskenyt lävitseni. Pitkä tavara, rohkein mielin kumpareita kohden (Kiilopään huiputus), mielenryijy, nouseva aurinko ja väistynyt pimeys sekä hälvennyt unen tarve. Nuo kävin mielessäni yksitellen lävitse. Oli huikeaa, että teoksen nimi oli vielä kaiken lisäksi Aamu. Tämän alla olevan kuvan lataan mielenryijyyni aamu -välilehdelle tulevaa kisaa varten!

Aamu, Kimmo Kaivanto

Projektin huipennus ja huipennuksen sekä huipennuksessa oleva aamu lähenevät. Kaikki se on tehty, mitä fysiikan suhteen on tehtävissä. Viimeisen varsinaisen treeniviikon tekemiset ovat olleet:

Periksen viikko:

Ma: Lepo
Ti: Lepo - edellinen viikko painoi vielä ja jiirattiin seuraavalle päivälle iltis eli säästelin
Ke: Iltikset gurun kanssa - veksiä 41min - viimeinen voitelu maastoaskeleisiin
To: Kapun kanssa 15km - olihan raskasta
Pe: Timba I:stä *) 5km - otin I:stä, koska Pirkkalassa oli ollut aiemmin iltapäivästä tilannetta ohitustiellä
La: Kapun kanssa kevyttä tiimilenkkiä 15km - kulki kevyesti
Su: Koko päivä Vaasassa - otan lenkkarit mukaan ja ehkä 7km veksi ehkä PK ehkä Aamu -meditaatio


*) Timba on treenimuoto, jota teen koiran kanssa yhdessä juosten ja tarvittaessa koiran ehdoilla myös välillä ylämäkiä kävellen. Tervehdin erityisen iloisesti vastaan juoksevia ei koiran kanssa liikkeellä olevia kanssa lenkkeilijöitä, vaikka en saisikaan katsekontaktia. Tapahtuu muuten aika usein! Treenissä on kolme eri kategoriaa:
- Timba I - koira on koko ajan kytkettynä
- Timba II - koira on satunnaisesti irti ja juoksee kanssani. Saattaa aiheuttaa kanssa lenkkeilijöissä pahennusta, joten harvemmin ohjelmassa
- Timba III - koira on ollut irti ja karannut. Juoksen ja huhuilen epätoivoisena sen perään. Pyrin välttämään tätä treeniä ja tämä ei ole missään tapauksessa suunniteltu

Kapun viikko:

Viimeinen ns. treeniviikko on takana sunnuntaita lukuun ottamatta. Taivallettua matkaa on kertynyt 93 km ja treenikertoja 9, parhaimmillaan 3/päivä!

Ma: Lepo
Ti: Työmatkajuoksut yht 18 km
Ke: Työmatkajuoksut yht 16 km, kuvaussessio Nokirasteilla ja yritys juosta vielä 5H –rata, toteutunut 4 km seikkailua metsässä. Se jäi yritykseksi Periksen iltis-postauksen kommentistani ilmenevällä tavalla.
To: Illalla Periksen kanssa 14 km.
Pe: Työmatkajuoksut yht 16 km.
La: 25 km kevyt.

Tässä vaiheessa koko vuodelle on kertynyt n. 2000 km juoksua, joka on etenkin kesän aikana ollut pääasiassa kevyttä. Oikeastaan happea on joutunut vetämään enemmän vain suunnistaessa. Tältä pohjalta siis Latvian MM-kisaan.

Tänään tuli jo lentoyhtiöltä pyyntö tehdä Check In netissä. Kisareissu taitaa olla lähellä. Koska kisa on jo niin lähellä, piti vilkaista sääennustetta. Näyttäisi, että pääsemme nauttimaan kesäisestä lämmöstä! Luvassa siis aurinkoa, lämpöä, hikeä, paarmoja… ja lempeän aamun näkyjä!

Peris & Kapu

Maastoaskel timanttiin

Tänään oli vuorossa jo perinteinen Nokirastit roksutiimin gurun kanssa. Miksi perinteinen? Koska samaisilla soramontun iltiksillä oltiin myös viime vuonna. Ja niin kuin perinteeseen kuuluu, niin osallistuimme taiteilijanimillä. Kumpikaan ei oikein saa omaa oikeaa suoritusta. Arne joutuu odottamaan ja minä en pysty tuossa vauhdissa suunnistamaan. Jos nyt missään vauhdissa...

Tällä kertaa osasin odottaa mitä tuleman pitää ja olla jo etukäteen riittävän nöyrä. Skippasin eiliselle aikomani veksin säästääkseni energiaa tämän ehtoon eeppiseen maastovetoon. Ja totta vie eeppinen se oli. Arne on Arne!

Valitsimme radan 4V. Olihan se sitten hiukan koomista, kun lähdin jortsukompassin ja kartan kanssa luukuttamaan Arnen perään. Ne olivat silkkaa rekvisiittaa. Sama vaikka olisi ollut armeijan laatikkokompassi ja Etelä-Suomen GT tiekartta käsissä. Kaveri hävisi aina kahden sekunnin jälkeen johonkin pusikoiden tai kivikoiden taakse ja minä yritin suunnistaa kuulolla perässä, etten jää yksin metsään harhailemaan. Alkukiihdytyksen jälkeen guru pysähtyi aina tyynesti odottamaan, jotta sain taas näköyhteyden ja sitten mentiin uuteen kiihdytykseen jne. Sillain sitä sitten luukutettiin n 41minuuttia ja olin kyllä kovilla. Itse asiassa tokalla rastilla olin jo hiestä läpimärkä, hengitys raskasta lajityypillistä huohottamista ja jalat ihan hapoilla. Sain tästä taas ihan täysverisen veksin ja toisaalta näkyvyyttä siihen, miten maastossa pitäisi juosta. On se vaan ihan eri hommaa, kun lähdetään menemään polkujen ulkopuolelle. Siinä sitten omaa jalkaa sovitellessa huomaa, että ei pysy perässä ei vanhan tekijän lähes liitäessä kivien ja näreikköjen yli. Maalissa Kapu oli vastassa kameran kanssa ennen kuin lähti luukuttamaan omaa maastoaskelta.

Tässä iltisvedossa on jotakin taikaa ja siinä matkalla pyörii monia menneitä juttuja mielessä. Samalla kun saa hioa omaa maastoaskelta, niin voi täytellä mielenryijyyn uusia eväitä. Tämä oli mitä parhain loppuvoitelu ennen projektin huipennusta. Iso kiitos gurulle!

Lopuksi vielä, ettei kaikki olisi aina pelkkää urheilua, päätimme kotimatkalla uudesta harrastuksesta ja samalla voimme hivenen sivistää itseämme. Nykyisessä globalisoituvassa maailmassa jokaisen on hyvä opiskella vieraita kieliä. Se on vähän niin kuin trendikästäkin sanoa, että opiskelee jotain hivenen eksoottisempaa kieltä kuin vaikka englanti. Päätimme yhdessä tuumin lyödä ilmot sisään työväen opiston järjestämälle kielikurssille ja aloittaa opiskelut. Onhan yhdessä helpompaa, kun voi sparrailla toisiaan. Erityistä nautintoa tulee olemaan uuden kielen taitaminen, kun voi auttaa muita vimppoja kohdatessamme kyseistä kieltä puhuvia vaikkapa lenkeillä tahi muutoin porukalla ulkoillessamme. Puheenjohtajamme lupaili jonkinlaista yhdistysrahoitustakin tähän asiaan.


Peris

Huomionarvoinen järvinen!

Tänään perinteisellä järvenkiertolenkillä puhuttiin jopa ennätyksellisestä osanotosta. Mukana oli jopa yhdeksän juoksijaa, joten lienee kyse ainakin kuluvan vuoden ennätyksestä. Vimppoja oli mukana hurja määrä eli 2/3 koko yhdistyksen vahvuudesta! Yhteiskuva otettiin Rajasalmen tienoilla kun vielä olimme kaikki koossa. Mukana olivat JT, Peris, Marko, Gallardo, Mjev, Dr. Backtofrankfurt, JaHa, Rane ja Kapu.

Etukäteen oli kiirinyt Periksen uho alle vintsan vauhdista. Alkumatkasta Peris olikin mukana vauhdinpidossa kärkiryhmässä, mutta erkani sitten pian kuvan oton jälkeen omaan harjoitukseensa.

Seuraavaksi allekirjoittanut pyrki huolehtimaan siitä, että alle vintsan lenkki tehdään. Porukasta kuului jopa hieman matkavauhtiin liittyvää vaimeahkoa juputusta. Viimeaikainen ulkoilu on itselläni ollut enemmän 24h-kisaan tähtäävää, eikä siis niin juoksun tyyppistä, joten halusin hieman muistuttaa kehoa juoksemisesta. Taustalla oli Teivon ajoilta Torisevan Sepin heittämä kestävyysharjoittelufilosofinen aksiooma ”Kun väsyy, oppii jaksamaan”. Aika hyvin sainkin itseni väsytettyä ja loppumatkasta Pyynikin mäkien jälkeen muut saivat pitää huolta vintsan selätyksestä kun itse roikuskelin jälkipäässä. Oma keskari oli 29 km:n lenkillä 4:57/km, vaikka alkumatka Nälkiksestä Puljulle oli hyvin verkkaista. Varsinainen juoksukunto ei siis ole kaksinen, mutta Latvian kisassa ei sitä varsinaisesti mitatakaan. Ennen kaikkea pitäisi jalkojen kestää koko vuorokauden ajan tasaista etenemistä, hapenottokyky tai anaerobisen kynnyksen juoksuvauhti eivät ole siellä oleellisimpia ominaisuuksia.

Urheilublogirintamalla on havaittavissa merkittävää liikehdintää. PJH selostaa tuoreessa postauksessaan takareisiensä preparointia. Eipä voi kuin ihmetellä, että saako jalat todella juoksemalla tuohon kuntoon! Hieno homma tietysti, että sieltä löytyi selkeät korjattavat paikat ja että ne on korjattu. Nyt vain malttia toipumiseen! Itsellänikin on hyvä kokemus samaisen herran käsittelystä. Kun toinen ortopedi totesi n. 10 vuotta sitten juoksukelvottomasta vasemmasta akilleksestani, ettei sille ole mitään tehtävissä, vilkaisi ortopedi Orava magneettikuvaa ja kysyi, että pääsetkö viikon päästä pöydälle ja preparoi jänteen ja kantapään kuntoon. Hyvin on pelannut ja olen edelleen kiitollinen herra Oravalle!

Takareisiin liittyy toinenkin blogiuutinen. Nimittäin legendaarisella 2008 (korjattu) Frankfurtin maratonin takareisikramppitaustaisella Chaplin-tyylinäytteellään täkäläistä kestävyysurheiluväkeä hauskuuttanut Puhis aikoo palata Frankfurtiin hakemaan revanssia, projekti Backtofrankfurt on käynnissä!

Blogeja tutkiskeli Kapu

Inkvisitio

Otsikosta huolimatta emme ole tiiminä harhaoppisuuden tiellä. Edelleen suuret linjat ja suppilo pitää. Sen sijaan eilen oli historiallinen hetki. En ole koskaan ollut paikalla, kun Inkvisitio on elävänä paikalla suorittamassa omaa tehtäväänsä. Varsinaisesta suorittamisesta ei kuitenkaan ollut kyse vaan huikeasta Inkvisition luomasta musaelämyksestä Tampereen Telakalla. Tunnelma oli hyvä ja bändin tekeminen vähintään yhtä hyvää. En muista vähään aikaan noin hyvää live-keikkaelämystä. Hienon setin päätti mikäs muu biisi kuin Arvi Lind. Erityisen hienoa että yhtye on tehnyt myös uusia biisejä omalla perinteisellä tyylillään.

Vanhat kaverukset Kari Jones ja Kapu jutulla

Tätä linjaa olemme mekin tiiminä yrittäneet noudattaa. Tänä vuonna hommaa on rakennettu pitkästä tavarasta ja suppilo-oppi on ajettu käytännössä sisään. Vajaata kanttia on työstetty ja kyllästetty kestämään tulevaa vuorokauden mittaista loppuhuipennusta. Eilen viimeisteltiin LJH osuus: rakennettiin ttiimispirittiä ja muisteltiin vanhoja. Nyt on aika siirtyä viimeistelyvaiheeseen. Tavaran työstö on enää 300:sen santapaperin kanssa hienosäätöä.

Tiedotuspäällikkö oli matkassa mukana

Huomenna olisi vuorossa tämän vuoden eka Järvinen eli asfalttipitkis. Muutoin on tällä viikolla ollut maanantain Birgitan jäljiltä rauhallista. Eilen kevyt 7km ja tänään 14,5km.


Raportoi Peris

Suppilo-ohjaus vs. vispiläohjaus ja kestävyysjuoksupedagogiikkaa

Toistaiseksi, ennen illan keikkaa, viikon kohokohta on ollut Pirkkalan hölkkä, jossa tiimi oli mukana järjestäjätaholla Vimppojen puolelta. Kunnan oma kylähölkkä järjestettiin nyt ties monennenko kerran yhteistyökumppanimme PirHi:n kanssa. Järjestelyt sujuivat rutiinilla leppoisan sanailun siivittämänä ja kunkin tehdessä sen, mihin lahjoillaan pystyy. Käsityksemme on, että taas saimme aikaiseksi suhteellisen hyvän tapahtuman!

Kisaraportti ja tukku valokuvia löytyy Hölkän blogisivulta .

Kuvassa Peris reitinmerkkaajana esittelee omaa lahjakkuuttaan: suppilo-ohjausta sekä grafiikan että pantomiimin keinoin!

Reitin merkkauksen lisäksi Peris kunnostautui merkittävänä kestävyysjuoksupedagogina ollen vastaanottamassa ja mitalein palkitsemassa tapahtuman pieniä osanottajia. Pirkkalan hölkässä kestävyysurheilukulttuuria edistetään mm. tarjoamalla lapsille maksuton osanotto, aito hölkkämitali, kannustukset sekä mehut!


Treenaamassa on viikolla käyty, milloin on ehditty. Eilen illalla kävin Lempäälän suunnalla rasteilla, mutta kokemus oli karu. Ei oikein jaksanut keskittäytyä eikä juosta, maastokin oli jälleen lievästi sanottuna haastavaa. Alkupuolella tuli toki koettua suppilo-ohjauksen voimaa kun sai rennosti jolkotella jyrkkäpiirteisten kalliomäkien välisen solan johdattelemana suoraan rastille, mutta heti pian tuli sovellettua myös vispiläohjausmenetelmää, joka harvemmin johtaa mieltä ylentävään tulokseen eli siihen ns. löytämisen iloon. Suunnistuksessa löytämisen ilon suuruus ei todellakaan ole suorassa suhteessa etsimiseen kuluneeseen aikaan. Tällä kerralla paloi megapummailuihin aikaa oikein kunnolla ja jo senkin miettimiseen, että miksikähän tänään yleensä lähdin. Ylimääräisten asioiden miettiminen ei edesauta suunnistuksen sujumista.

Kahden viikon kuluttua seikkailemme jo armenianjättiputkien (Sosnowskys hogweed) seassa Itä-Latviassa. Jättiputket ovat muuten nyt Suomessa aiempaa lainsuojattomampia. Viranomaiset ovat alkaneet lähettää kirjepostia sellaisten tonttien omistajille, joilla jättiputket rehottavat. Toimenpiteitä haittalajin hävittämiseksi vaaditaan.

Hajahuomioi Kapu

Birgitta Challenge 2017

Tänään kirmattiin jo perinteiseksi muodostunut IV Birgitta Challenge - 46,2km Birgitan Polku ympäri Sääksjärven parkkipaikan kisakeskuksen asfaltin reunasta myötäpäivään lähtien ja saapuen. Tästä on kehkeytynyt hieno perinne ja X BC juhlavuonna jokaiselle kerralle osallistuneille luovutetaan punaiset rintanumerot ja ne jäädytetään Vintsaajien johtokunnan kokoushuoneen kattoon.

Oma osallistuminen askarrutti etukäteen, kun alla oli perjantai-lauantaiyöltä 8h SYR +50km ja jalat eivät olleet ihan freesit vielä eilen illalla eikä oikeastaan tänä aamunakaan. Odotettavissa oli siis muutakin salamointia kuin taivaalla. Matkaan lähtivät peruskävijät eli luonnollisesti PJH tapahtuman isänä ja huoltovastaavana sekä gallardo perinteisesti vauhdinpitäjänä. Oma etukäteisajatus reissusta oli kunnon mielenryijytys ja vauhdin puolesta enemmän vaellustyyppinen kuin edes LTH. LTH:na sitä sitten kuitenkin lähdettiin suorittamaan eli selkeät nousut reipasta käyntiä ja muutoin juosten. Keli oli ihan hyvä ehkä hivenen kostea, mutta ei missään nimessä liian kuuma ja mikä parasta ei satanut eli polut eivät olleet ihan uberliukkaita. Tosin loppupätkä Hakkarista Sääksjärvelle oli melkoista sutimista. Pikkuhiljaa matkan edetessä huomasin, että ei tämä meno taida kuitenkaan kokonaan sakata. Pelkäsin Lempäälän horror-pätkää, jossa tampataan ensin hiekkatietä pitkä siivu ja otetaan jaloista mehut pois. Sen jälkeen nautiskellaan päälle tyhjillä jaloilla asfalttia aika tovi. Jotain ihmeellistä tapahtui, kun siinä hiekkapätkällä vielä pelleilin pakarajuoksulla. Yleensähän noissa on käynyt kuin Koistisen kikkailuille. Nyt vaan sain jotenkin rytmistä kiinni ja juoksu tuolla pätkällä tuntui koko ajan helpommalta, suorastaan juoksulta. Jos joku seurasi sitä sivusta, saattaa suutuntuma olla hivenen löysähkö tuon juoksuväitteen suhteen.

Hakkarin jälkeen meille tuli porukkaan hajonta. Gallardon ranteessa oli varsinainen ihmevärkki. Se oli jonkin sortin ennustaja, joka kertoi, että olimme Kuokkalan Nesteeltä lähtiessämme 8min edellä viime vuotista reissua. Viime vuonna kärki eli gallardo alitti 6h - minä en (2016 toistaiseksi saavutuksena huonoin aikani ikinä 6.18,59 - oli tumma loppu). Ennustajan loitseet jotenkin epäilyttivät, kun mitään varsinaista riuhtomista saatika kirmausta matkalla emme juurikaan olleet harjoittaneet. Siinä sitten haluttiin varmistella kutosen alitusta ja ensin kiristettiin gallardon kanssa pari napsua. Polkupätkän alussa vajaa 10km maalista gallardo kiristi vielä lisää toiset pari napsua. Minä kiristin siinä vaiheessa enää repun nyörejä ja aloitin kuuluisat kuuden tunnin alitustaistelut. Mielenryijystä oli haettava fokusta ja keskityttävä jokaiseen murkulaan ja juurakkeeseen. Niitähän tuolla reitillä riittää. Parit lipat olivat tosi lähellä ja viimeiset kolmannet n. viisi metriä ennen maalia. Siiskukkulalta laskeuduin alas melkoisella liu'ulla. Jotenkin sain pidettyä itseni pystyssä ja matka saattoi jatkua, mutta entistä tarkemmalla kivien ylityksillä.

Pari kilsaa ennen Ammejärveä alkoi usko vahvistua kutosen alituksesta. Loppu tulikin sitten ihan hurmoksella ja kello näytti kisakeskuksen maaliviivalla 5.55,24. Reissu meni kyllä kaikin puolin hyvin ja mitään isompia ongelmia ei ollut missään vaiheessa. Alusta-asti harjoitettu LTH näytti taas kyntensä. Nyt on Latviaa ajatellen kaikki pidemmät siivut tehty ja tästä alkaa terävöitysjakso. Eli lyhyemmästi, mutta aavistuksen kovemmasti. Yksi varsinainen pääharjoitus meillä on vielä tiiminä ennen h-hetkeä. Se on Inkvisition konsertti Tampereen Telakalla, jossa suppilo marinoidaan viimeiseen terävyyteen. Siinä harkassa pitkät juomat suppiloidaan pitkiin mukeihin ja lyhyet terävästi pienempiin. Kyllä tässä kunnon suhteen ihan hyvällä janalla ollaan.


Tällainen elämyspäivä oli tänään Periksellä

SYR-Vimpat 2-0

Someron Yö-rogaining (SYR) on järjestäjien mukaan harjoitus. Tämä sopii tiimille, sillä yksittäinen heikommin mennyt harjoitus ei harmita kuten harmittaisi heikommin mennyt kilpailu. Tämä oli meille toinen SYR ja kuten ensimmäinen, ei tämäkään mennyt ihan tuubiin. SYR-harjoituksessa osallistujat laitetaan harjoituksen lopuksi listalle järjestykseen sen mukaan kuinka heidän harjoituksensa on mennyt. Me olimme nyt vasta kahdeksansia kuudentoista tiimin joukossa.

Harjoituksesta jäi kuitenkin positiivinen vire, sillä useimmat perusasiat toimivat hyvin. Teimme hyvän reittisuunnitelman, osasimme edetä maltilla alusta asti, jalat kestivät, varusteet toimivat ja lapoimme hyvän määrän kilometrejä huomioiden suhteellisen huonokulkuiset maasto-osuudet. Kuljettua matkaa kertyi jälkeenpäin tehdyn mittarulla-ajon mukaan 50,83 km. Maastoa tästä oli "vain" noin 4,7 km, sillä yöaikaan tukeudumme enemmän teihin ja polkuihin. Maastosta eräs kanssaharjoittelija totesi saunassa, että siihen pystyi koko ajan luottamaan, että tieltä poistuessa maasto oli aina hankalaa.

Lähdimme liikkeelle hieman aikaisempia aloitusvauhteja verkkaisemmin (LTH:lla) ja päivittelimme usean tiimin kovaa aloitusta. Toisaalta oli kai heillä varaakin, sillä mukana oli mm. kovia ultrajuoksijoita. Viisi ekaa rastia etenimme samaa tahtia Lupus Extremen kanssa. Viidennen jälkeen he häipyivät, sillä he saivat paremman lähdön tuolta rastilta.

Varsinaisesti meillä oli vain yksi ongelma. Se oli seitsemäs rasti nro 110, siis himoittu kymmenen pisteen rasti. Se jäi löytymättä ja sen etsiminen romutti aikataulumme ja lopulta aiheutti sen, että jouduimme jättämään loppureitiltä väliin paljon rasteja, sillä olimme jo huomanneet, että rasteja hakiessa maasto-osuudet veivät haastavuutensa vuoksi ennakoitua enemmän aikaa. Rasti 110 oli kartan pohjoisreunan mäellä rastimääritteen mukaan ”eteläisimmän kiven päällä”. Nousimme mäelle suunnalla etelästä n. 300 m:n matkan ja isoja kiviä alkoi löytymään. Rastia emme löytäneet runsaasta etsinnästä huolimatta. Jo meitä ennen paikalle tulleet Lupus Extremen kaveritkin sanovat etsineensä rastia jo ”v*tun kauan”, myös kolmas porukka pyöri paikalla. Jälkeenpäin Lupuksen kaverit sanoivat löytäneensä rastin ihan sattumalta yhdestä tiheästä pusikosta. Ehkä meillekin joskus selviää muiden gps-jäljistä tai muuten missä se rasti oli (tai missä itse olimme). Poistuimme siis paikalta ilman kymmentä pistettä pyörittyämme mäellä yli puoli tuntia, mikä on aivan liikaa 8 tunnin suorituksessa. Oli lähdettävä, kun ei ollut ideaa, miten rasti löytyisi. Jälkeenpäin tarkistettuna vielä MML:n karttapalvelusta näyttäisi, että mäen päällä on merkittynä neljä isoa kiveä, joista kolme eteläisintä ovat n. 50 metrin sisällä toisistaan.

Tuon rastin jälkeen oli selvää, ettemme ehdi käydä kaikkia suunnitellun reitin rasteja. Pidimme kuitenkin suunnitelman perusreitin voimassa ja menimme sen ilman usean suunnitellun rastin hakua. Lopussa totesimme tyytyväisinä että olimme osanneet arvioida pitkähkön paluumatkan oikein ja pääsimme maaliin sopivalla matkavauhdilla muutaman minuutin alle 8 tuntiin. Hyvin monella tiimillä aikasakot veivät jopa kaikki pisteet.

Sää ja metsä olivat koko harjoituksen ajan kesäisen märkä ja alkumatkasta myös tuulinen. Varusteet toimivat kuitenkin hyvin, vain pieni hienosäätö on tarpeen Latvian reissulle. Karvaan ja huonon pistesaaliin ohella voi todeta muutaman avainasian, jotka puhuvat onnistuneen harjoituksen puolesta.

• Sumppia oli riittävästi termarissa sekä järjestäjien toimesta 
• Suppilo-ohjaus ja uusi mobiili suunnittelualusta mukautettuna isoihin linjoihin saatiin toimimaan. Reitti oli fiksusti suunniteltu, koska pystyimme skaalaamaan sitä lennosta #110 jälkeen. Samoilla hoodeilla tuntui kulkevan moni muukin porukka eli ihan kelvolliset pisteet oli tarjolla
• LTH on kaiken perusta ja onnistumisen tukipilari. Ja se onnistui, koska vauhti ei sakannut edes lopun pitkästä ja puuduttavasta jolkottelusta huolimatta
• Mielenryijyä ei tarvinnut käyttää, koska ei käyty äärirajoilla. Sitä pitää säästää 24h suorituksiin ja erityisesti Latviaan
• Yhtään villisikaa tai karhua saatika sutta ei kohdattu uhkaavissa merkeissä. Muutama kiiluva silmäpari osui valokeilaan yön tunteina, mutta ilman uhkaavaa tilannetta. Taisivat olla kissoja
• Pidimme viime vuoden lupauksesta kiinni ja emme sisällyttäneet reittisuunnitelmaan rastia #163, emmekä myöskään käyneet sellaisella - edes lähimailla. Asiaa toki hivenen auttoi ko. rastin puuttuminen tämän vuoden kilpailusta

SYR -harjoituksesta raportoivat Kapu ja Peris muistellen, että jonkin sanonnan mukaan huono kenraaliharjoitus enteilee hyvää kisaa...

Pitkästä tavarasta -projektin viralliset yhteistyökumppanit

Nyt ollaan ison äärellä! Saimme eilen painosta uunituoreet kisa-asut ja voimme nöyrän kiitollisina julkistaa Pitkästä tavarasta -projektin viralliset yhteistyökumppanit ja tukijat:

JP Kaapeliasennus Oy

Pjh Running 

Molemmat yritykset tekevät pitkäjänteistä työtä omalla toimialallaan tinkimättä aikatauluista saati tuloksista. Tällaisten tukijoiden siivittämänä voimme ylpeinä tehdä matkaamme kohti Latvia WRC 2017 rogaining huipennusta. Haluamme kilpailussa nostaa esille Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden ja samalla näkyä Latviassa suomalaisena joukkueena. Tähän tarkoitukseen löytyi sopiva paita juhlavuoden teemaan valmiiksi painettuna.

Tiimi ja viralliset kisa-asut 2017
Kuva: Studio Werstas, Pirkkala

Tuotteita osa 2 ja treenipäivitystä

Kapu jo avautui tuotekehittelystä ja lisäilen tässä pari tuotetta, jotka pitää huomioida Latvian projektissa. Osa matkastamme kisakohteeseen tapahtuu lentokoneella ja se asettaa joitakin rajoitteita logistiikkaan. Perinteinen pilkkijakkara ei ole kaikista optimaalisin matkalaukku. Reitin suunnittelu ilman pilkkijakkaraa on kuin hernekeitto ilman herneitä, joten jotain oli keksittävä. Ratkaisuksi löytyi pilkkijakkara ilman kalaosastoa. Se ei vie taitettuna isoa tilaa eikä paina paljoa. Toisaalta reitin suunnittelu ilman sumppia on jotain, mitä ei ole koskaan kokeiltu. Omalta kohdalta optimoin lasisen Airamin lentomatkan kestävään täyspeltiseen versioon ja toisaalta kompaktiin yhden mukin kokoluokkaan.

Kevyt pilkkis - ei tilaa kaloille

Tälle viikolle on kertynyt pari lenkkiä, kun maanantai oli pyhitetty levolle sunnuntain pitkän päälle. Tiistai oli aamujuoksua asfaltilla +10km, 5.07km/min. Vire oli suorastaan loistava. Tänään kävimme Kapun kanssa aamutuimiin poluilla +15km, 1.42h. Samalla harjoittelin paria LJH liitännäistä juttua:

- 1. Suunnistusta - löysin polun varresta kanttarelliesiintymän eli olin lajiharjoittelun ytimessä

- 2. Toinen tärkeä oheisharjoite oli nopea maastoon sulautuva väistö, josta mallikuva alla

Nopea väistö

Kävimme polkulenkillä myöskin "Dylania" kumartamassa eli pirkkalaisen kestävyysurheilukulttuurin monumenttia: kivi, kyltti ja kataja. Tästähän on aiemmin jo kuvaa ollut jaossa. Installaation äärellä harjoittelimme yhdessä vanhaa kunnon hei-hei-hei huudahdusta, jolla luodaan tiimispirittiä ja vahvistetaan tiimin itsetuntoa.

Sunnuntain postauksessa lupaamani tiimille merkityksellinen ja tällä viikolla julkistettava asia odottaa vielä oikeaa ajanhetkeä. Palaamme tähän myöhemmin tällä viikolla!


Kirjoitteli Peris

Tuotekehittelyä ja -sijoitusta

Tämä blogipäivitys sisältää tuotesijoittelua (kuluttajansuojan edellyttämä varoitus).

Kilpailu on kovaa ja kaikkia mahdollisia osa-alueita viilataan. Kesis -reissulla kävi niin, että en tullut ottaneeksi (siis unohdin) minkäänlaista kartta-alustaa mukaan reitinsuunnitteluvaihetta varten. Keem joutui kiireessä kaivelemaan riittävän kokoisen pahvinpalan varastoistaan. Latvian kisaan piti miettiä tätä välinepuolta aivan erityisesti, sillä alustan pitää kulkea mukana matalaukussa ja kartan koko on n. 60*80 cm. Lisäksi kunnollinen alusta on sellainen, että neulat pysyvät siinä hyvin kiinni ja alusta pysyy suunnittelun aikana suorana. Eli pahvi ei käy, eikä tällä kerralla esimerkiksi styroksi tule kyseeseen kuljettamisen hankaluuden vuoksi. En löytänyt riittävän leveää taiteltavaa ns. jumppa-alustaa, joten teippasin jesarilla katkaistusta alustasta sopivan kokoisen niin, että sen voi taitella matkalalukkukokoon. Ei mitään ihmeellistä, mutta parempi kuin aikaisemmat.

Toinen kehittelyn aihe oli nartsa. Meidän suunnittelunartsassa on merkit 10 cm välein ja niitä tulkitaan kulloisenkin mittakaavan mukaan. Lisäksi on ollut kangasteipillä merkattuna parille mittakaavalle tasakymppejä, mutta ne eivät tunnu pysyvän paikallaan. Nyt päivitin nartsan pienillä hakaneuloilla, joilla olisi tarkoitus merkata kulloisenkin mittakaavan mukaisesti esimerkiksi suunnitellun kokonaismatkan neljännekset (meillä on aina ajatus siitä, mikä on optimaalinen matka kulloisellekin maastolle ja kilpailun kestolle). Ja tässä astuu tuotesijoittelu kuvaan mukaan *).

Me testaamme nuo reitinsuunnittelujutut Somerolla perjantai-iltana yö-rogainingissa, joka ei siis ole kilpailu, vaan harjoitus. Näin järjestäjät aina muistuttavat. Tähän harjoitukseen kuitenkin ilmoittadutaan kuten kisaan, maksetaan osallistumisesta vähintään kuten kisaan, edellytetän noudatettavaksi rogaining-sääntöjä kuten kisassa ja julkaistaan tulokset kuten kisasta. Mutta se on harjoitus ja juuri tässä vaiheessa meille sopii hyvin kilpailua muistuttava keskipitkä harjoitus.

Mainittakoon vielä, että tämä postaus ei sisällä Periksen kuluvalle viikolle lupaamaa julkistusta.

Kehitteli ja tuotesijoitteli Kapu

*)Pirkkalan hölkkä on mainio tuote, tervetuloa testaamaan keskiviikkona 2.8.!

Vain yksi ohitti

Takana on huikea treeniputki pelkkää tossua. Perinteinen veksikin tuntui perjantaina jo omasta mielestä ihan juoksemiselta. Askel vihdoinkin rullasi. Eihän se oikeasti vauhdin puolesta vielä päätä huimaa (5km - 4.24min/km), mutta tässä kohtaa mittarina on oma tunne.

Sain aloitettua kesälomani ke 12.7. ja matkasimme suoraan viikoksi Espanjan aurinkoon Guardamareen. Siellähän juurikin poikkesin pari vuotta sitten hakemassa inspiraatiota Saariselkä WRC 2015 projektiin Kapun talviharjoittelumaisemista. Nyt en pelkästään hakenut inspiraatiota vaan tein joka päivä 5,2km aamuveksin ja parina päivänä vielä kevyttä hölkkää iltapäivästä. Tavoitteeni oli, että kukaan ei ohita minua aamuveksillä. Tein siinä tokavikana aamuna lähtöaskellusta veksille ja huomasin jonkun paikallisen kaverin virittävän omaa lenkkiään. Heitin heti ohi ja mietin, että ei minkäänlaista vaaraa ohituksesta. Kilsa mentiin ja kaveri hiissasi ohitseni enkä voinut mitenkään vastata vauhtiin. Kuittasin samalla lenkillä jonkun vanhemman patsen, joka oli pyörällä liikkeellä, ja halusin uskotella itselleni punttien tulleen tasoitetuksi ja olen leiritavoitteessa.

Kaupunki on aivan mainio ja mikä tärkeintä mieli rentoutui auringon lämmössä sekä löysin Hernandezin kuppilasta paikallisen tuotetarjooman lisäksi paikallisen tunnelman! Joskus kahvi ikään kuin vahingossa vaihtui gt:hen, joka sekin oli oikea gt missä tonicaa ei turhaan kaadella lasin täytteeksi vaan g näyttelee pääosat. Leirin päälle jatkoin kotomaassa kovapohjaisia lenkkejä ja niitä tulikin sitten leiri mukaan lukien yhteensä 11 lenkkiä yhdeksän päivän aikana.

Guardamar ja Kalenjin uudet juoksuvermeet paikallisesta urheilukaupasta

Aurinkoleirin jälkeen pysyimme päivän Pirkkalassa ja lähdimme rouvan kanssa konehesselireissulle kolmeksi päiväksi. Eilen sain todeta reissun jälkeen ja 950km ajon päälle kotipihassa, että päätavoite on plakkarissa: yksikään konehesseli ei ohittanut meitä. Silti en kaahaillut. Mikä hienointa olen saanut vanhan rutiinin toimimaan. Nytkin oli juoksuvehkeet mukana ja heitin tuon aiemmin kuvatun "vauhdikkaan" aamuveksin reissun lomassa Vaasassa. Hesselöinnissä kun tuon lenkkirutiinin luominen on vähän hankalaa. En ole nähnyt sellaista telinettä, missä saisi hesselin kulkemaan konehesselin kyydissä. Lenkkarit ja loppureissua kohti juustoontuvat shortsit kulkevat takapussukassa mukavasti.

Raippaluodon sataman kahvilassa oli salaatti kohdallaan

Tänään oli vuorossa LTH:ta *) 4h ja +30km, jonka toteutimme tietenkin LJH:na **). Tämä harjoitusmuoto on tässä kohtaa valmistautumista ehdottoman tärkeää ajatellen lähenevää projektimme loppuhuipennusta. Seuraava isompi ja tärkeä väliharjoitus on Someron SYR eli 8h yörogaining tulevana perjantai-lauantai yönä. Pääosassa on Suppilo-ohjauksen patinoiminen lähes runollisiin sfääreihin yltäväksi suunnittelumenetelmäksi. Menetelmän täysimääräinen hyödyntäminen saattaa kuitenkin hiukan häiriintyä, koska Somerolla on käytössä rastin #163 poissulkeva toteutusmenetelmä, jonka taustat muistavat blogimme vannoutuneimmat ja pitkäaikaiset seuraajat.

LJH tänään Birgitan polulla: Ammejärven laavu

Stay tuned: tulevalla viikolla on luvassa tiimin kannalta merkityksellisen kuvion julkaisu blogissamme!

Tällaisia on puuhaillut Peris

*) LTH = rogainingin lajityypillinen harjoittelumuoto, jossa rytmitetään eteneminen kuten itse kilpailutilanteessa. Ylämäet kävellään ja tasaiset sekä alamäet edetään juoksun omaisesti.

**) LJH = LTH:lle alisteinen Latviaan jalostava harjoittelumuoto, jossa perus LTH:n lisäksi huomioidaan Latvian erityistarpeet mm. isojen putkikasvien karttaminen sekä villisikojen tyynnyttely.

Treeniviikko -5 takana

Yksi treeniviikko on taas takana ja Latvian kisaan on aikaa jäljellä vajaat 4 viikkoa.

Menneen viikon kohokohtia itselleni olivat tiistainen Kesäillan rogaining ja lauantain Isabella -rastit Mäntässä. Siinä välissä tein vain yhteensä 14 km:n kevyet lenkit tunnustellen, että Kesiksessä krampannut vasen reisi on kunnossa.

Isabella -rasteilla oli ohjelmassa keskimatkan kisa omassa ikäsarjassa. Tulos oli kohtalainen, viides sarjan muutamien parhaiden sekä muiden seassa. Suunnistus sujui pääasiassa hyvin, mutta jälleen tuli sitä Ketonen&Myllyrinne -tyyppistä ylimääräistä liikettä. Kahta rastia laskin pummanneeni yhteensä hieman vajaat 2 min ja varsinkin jälkimmäinen oli puhdasoppisesti K&M -tyyppinen. Lähes suoralla linjalla rastia kohti ja sitten juuri ennen rastiympyrää ilmeisesti taas petti usko ja kaarros oikealle ja rastin tähystelyä takaoikealta kunnes etupuolelta löytyi väärä kivi. Lohduttavaa oli, että muutkin pummailivat aika lahjakkaasti.

Viikon päätteeksi kävimme Periksen kanssa sunnuntaina runsaan 4 tuntisen LJH:n (eiköhän Peris avaa lyhennettä).Teemoina oli mm. kasvilajitunnistus, jota aloitimme erottamalla pienilehtisiä ja suurilehtisiä kasveja toisistaan. Nimittäin Latvian WRC:n Bulletin 3 on julkaistu ja siinä erityisesti taas varoitellaan Sosnowsky's Hogweedistä. Googlailemalla opin, että kyseessä on meillä Suomessa haitallisen jättiputken sukulaisesta, joka kuvien mukaan on hyvin saman näköinenkin. Suomalainen nimi on Armenian jättiputki. Kisakeskuksessa on bulletinin mukaan myös näytekasvit, että kilpailijat osaisivat varoa paikoin runsaitakin kasvustoja. Tälläkin jättiputkella on todella isot lehdet, joten sunnuntainen lajituntemusharjoitus palvelee hyvin kisarupeamaa. Varomme isolehtisiä kasveja. Googlen kuvahaun perusteella on aihettakin, sieltä löytyi nimittäin tosi karmean näköisiä kuvia "palovammoista", jota kasvi on aiheuttanut.

Bulletinista löytyi myös tarkempaa tietoa leimaussysteemistä. Pääsemme kokeilemaan samanlaista systeemiä kuin oli mm. Viron MM-suunnistuksessa. Kilpailijat vain juoksivat ohi ja heilauttivat kättään sinne päin. Toivottavasti leimausetäisyys pysyy kuitenkin sen verran pienenä, että rasti pitää aidosti löytää. Toisin kuin viime syksyn yörogainingissa, missä gps-leimaajille riitti, että kävi siellä päin, rastia ei tarvinnut edes nähdä.

Ensi viikon kohokohta on toivottavasti Someron Yö-rogaining, 8 tuntia somerolaisia maastoja kesäyössä. Tällä kerralla emme ole gps-seurannassa, joten yöllistä viihdepläjäystä ei ole tulossa.

Männäviikkoa kertaili Kapu

Kesäilta Vatulassa

Kesäillan rogaining on suoritettu. Vimpat vahvistuksineen menestyivät hienosti sillä 3 tunnin sarjan voittivat Puhiksen ja Tsaarin tiimi, tyttöjen tiimi oli omassa 2 tunnin sarjassaan kuudes ja puhtaasti naisjoukkueiden joukossa kärkikolmikossa ja Vimppa-RCEeemeli -yhdistelmäjoukkueella Keemin kanssa tulimme 3 tunnin sarjassa sijalle 5. Kirvelevästi hävisimme yhden sijan Sioux Duolle. Piste ero oli tosin niin selvä, että täysi tunnustus Siouxeille, he olivat selvästi parempia. Sarjan voittajat hakivat kaikki rastit ja gps-matka oli kuulemma 29,8 km, mutta kova reissu oli ollut tiimin toisen puolikkaan naamanväristä päätellen. Meillä gps-matka oli 23,32 km Garminilla mitattuna.

Tulokset ovat tuolla.

Suunnittelu- ja valmistautumisaika meni aika joutuisasti. Nythän testattiin kolmen tiimin voimin ns. Suppilo-ohjaus –menetelmän toimivuutta. Se vaikuttaisi vaativan enemmän suunnitteluaikaa kuin aikaisemmin käytetty ns. Suuret Linjat –menetelmä. Nyt ei ollut kenelläkään aikaa vain istuksia pilkkijakkaralla enimmäkseen höpöttelemässä kuten joskus on ollut (Kuva Arne).

Oma kisa-alkuni oli aivan karmea. Verkka jäi vähälle ja kun paukusta lähdettiin kohti ekaa rastia, alkoi minullekin kirkastumaan se, mitä kuulin suunnittelutontilla Puhiksen tai Tsaarin sanovan, mutta en silloin ymmärtänyt, nimittäin että käyräväli ei ole 2,5 m vaan 5 m! Heti tuli kavuttua kohtalainen ylämäki. Sen jälkeen alkoivat kauhun hetket, kun vasemman reiden sivu alkoi kramppaamaan. En muista vastaavaa koskaan tapahtuneen. Muutaman sadan metrin matkalla se vain paheni, mutta toinen rasti leimattiin. Siinä kohdassa Arne sattui olemaan juoksentelemalla kisaa seuraamassa ja tilanne tuli tietysti puheeksi, koska se sattui olemaan päällimmäisenä mielessäni. Olin kauhuissani, olin siis värvännyt Keemin mukaan ja jäisikö kisa kesken muutaman minuutin päästä startista! Arne komensi varmoin ottein minut sammalikkoon mahalleni ja hieroi hieman reiden sivua ja venytti myös. Ja siihen sattui niin pirusti! Riistäydyin irti ja lähdimme jatkamaan ja kramppi tuntui hieman hellittävän. Hiljalleen se suli siitä kisan kestäessä. Kiitän isosti Arnea avusta, kyllä se siitä käsittelystä lähti laukeamaan! Hirvitti kuitenkin se, että jos krampista tulee jotain jälkivammaa, sillä kivun tunnetta oli jo lähtiessä Buranalla leikattu vieläkin vaivaavan Jukola -kylkivamman takia.

Pääsimme kuitenkin toteuttamaan aika selkeää suunnitelmaamme. Krampista palautuminen hidasti kyllä jonkin verran menoa, mutta sitä kompensoitiin aika sujuvalla rastivälien toteutuksella. Pari oikealle nojaavaa rastinlähestymistä tuli ja toinen johti varsinaiseen pummaamiseen. Puolivälissä olimme vielä hyvin aikataulussa, mutta kyllä vauhti alkoi hyytymään toisella puoliskolla. Suo-osuudet söivät taas selkeästi vauhtia, onhan se aina ennenkin todettu. Huonommassa kunnossa se vaikutus vain vielä korostuu.

Yhtä rastia pummasimme sitten karkeasti. Rastin paikkaa yritettiin peilata puoliavoimen metsäkuvion avulla, mutta se ei ihan onnistunut kun suunta oli vielä hieman oikealle nojaava ja etsintäkin suunnattiin sitten vielä ensin väärälle puolelle. Menetimme siinä kaikkiaan muutaman minuutin. Jälkispekulaatiossa armahdimme itseämme jonkin verran, koska sijoitukseen tämä ei vaikuttanut ja ilmeisesti olisimme joka tapauksessa ainakin ilman selvää yliaikaa (josta tulisi sakkoa 10 pistettä/min) joutuneet jättämään pois alkuperäisestä suunnitelmasta ne kaksi rastia, jotka jäivät nyt kartan yläosasta pois.

Loppu piti tulla ihan juosten, jotta ehdittiin maaliin alle 3 tunnin, käyttämättä jäi vain 48 sekuntia (Kuva Arne).

Ja vielä yksi tärkeä noteeraus, joka Peristä ainakin kovasti kiinnostaa: turvalleen menot 2 – 0 allekirjoittaneelle! Kapun vanhat maneerit ovat siis edelleen voimissaan.

Saimme suunniteltua reitin yhteisymmärryksessä ja myös toteutus meni suhteellisen tasapuolisissa merkeissä. Ilmeisesti molemmista hieman puolikuntoisista ukoista otettiin irti, mitä nyt oli saatavissa ilman isoa riskinottoa.

Iso kiitos Keemille reissusta!

Raportoi ja kiitteli Kapu

Jo muinaiset birckalaiset...

Kävin tutustumassa Pirkkalan poisluovutetulla alueella sijaitsevassa museokompleksissa näyttelyyn, jossa juuri nyt on esillä tasaveroisina vanhojen suurten kulttuurien historiaa, nimittäin Kiinan ja viikinkiaikasen Birckalan historiaa.

Panin merkille, että karjanpidon, kaupankäynnin ja muun puuhastelun ohella harrastettiin jo tuolloin rogainingia, itse asiassa muista urheilulajeista ei näyttelyssä näykään viitteitä. Näyttelyssä oli esillä mm. monenlaista ajankohdan välineistöä ja kuvaelmia lajiin liittyen.

Esimerkiksi kompassin kehityksen ratkaisevat vaiheet on hienosti dokumentoitu. Alla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa alakulmassa kompassin varhainen kehitysvaihe, jossa on jo keksitty kiinteä rasia (vain kehä säilynyt) ja toisaalta sen yläpuolella erillisiä kompassineuloja. Selvästi huomaa, että vielä tuossa vaiheessa ei ole oivallettu näiden yhdistämistä, mihin syynä lienee se, että neulat tehtiin aluksi hyvin suuriksi. Oikeassa reunassa onkin jo sitten kompassin seuraava kehitysvaihe, joka lienee ollut varsin käyttökolpoinen sen yleisyydestä päätellen. Tässä versiossa on jo oivallettu yhdistää rasia ja neula, tosin rasia on vielä kiinteä, ei kääntyvä, kuten myöhemmissä edistyneemmissä kompasseissa.

Seuraavasta kuvasta käy hyvin ilmi muinais-rogainingissakin oleellinen osa suoritusta eli reitin suunnittelu. Kartta saattoi olla vielä hyvinkin yleispiireinen, mutta idea oli sama kuin nykyisinkin eli isoja pisteitä pyrittiin hakemaan, parhaita ovat aina 90-sarjan rastit! Reittisuunnitelmaa ei kuitenkaan osattu tuolloin vielä hahmotella nartsan (nykyajan rogaining -slangia, naru) avulla, vaan halutut rastit merkattiin millä milloinkin, mitä vain maasta sattui löytymään, esimerkiksi kolikoilla. Tuolloin ei liene oltu kovin tarkkoja pikkurahan suhteen, sillä näitä muinaiskolikoita löytyy edelleen usein maasta, kun sitä vain hieman kaivelee.

Näyttelystä löytyy myös autenttinen kartta suuresta tasan tuhannen vuoden takaisesta rogaining -tapahtumasta. Kilpailualue näyttää olleen jokseenkin sama kuin vuoden 2014 Yö-rogainingissa. Korkeuskäyriä ei tuolloin vielä käytetty, sillä laser -tekniikkaa on ollut tuolloin korkeintaan vasta kehitteillä, niinpä ei ole ollut käytettävissä laser-keilausaineistoakaan. Kartta oli muutenkin hieman yleispiirteisempi kuin nykyisin. Karttojen yksityiskohtaisuuden kehitys on ollut eksponentiaalisesti kiihtyvää, sillä mm. 1960-luvun Toivion suunnistuskartta on vasta vain hieman yksityiskohtaisempi kuin tuo tuhannen vuoden takainen. Ohessa vain ote, mutta ei koko karttaa siltä varalta, että alueella ja kartalla vielä kilpaillaan.

Villisikojen kohtaaminen osattiin rogainingin varhaisessa historiassa ehkä jopa nykyaikaa paremmin. Huomatkaa kätevä tapa kuljettaa kompassia kisapaidan rintamuksessa. Panee jopa miettimään, onko sittenkään nykyinen tapa kuljettaa kompassia tiukkaan peukaloremmiin kiinnitettynä se paras tapa.

Rogaining vaikuttaa olleen yhtä jännittävää seikkailua muinaisesti, kuin se on nykyisinkin. Tosin nykyaikainen rogaining-historia ei tunne näyttelyn kuvaaman kaltaista tapausta siitä, että mäyrä olisi pysäyttänyt rogainistin taipaleen...

Mutta niin se ollut ennen ja niin se on nyt, kasvattajaseuramme moton sanoin: "Voitoista ja tappioista huolimatta palaa urheiden pirkkalaisten sydämissä loputon taisteluntahto. Kansat katoavat, taistelut jatkuvat. Muuttuuko ihminen kestävyysurheilun julmassa syleilyssä?"

Historian havinaa kuunteli Kapu

Kesiksen ennakot

Ensi viikolla on kisakalenterissa Kesäillan rogaining Vatulan hienoilla kankailla ja ilmoittautuminen on sinne plakkarissa. TV:n suunnistusohjelmistakin tutuista Vimpoista on Kesiksessä ensi viikolla starttaamassa kolme tiimiä! Kaksituntisessa starttaa tyttöjen Viimeiset pirkkalaiset 1 -tiimi, kolmetuntisessa viime vuotinen ja myös tämän vuoden voittajatiimi Viimeiset pirkkalaiset 1 sekä uusi kokeilu, Viimeiset pirkkalaiset feat. Eemeli. Jälkimmäinen, jossa allekirjoittanutkin starttaa, on muodostettu sen seurauksena, että Peris ei pääse harjoittelukiireidensä vuoksi kisaan mukaan. Periksen este ei ollut ongelma, sillä armoitetusta Vintsaajat -lenkkiringistämme löytyi useitakin uhrautumaan valmiita. Näin siitäkin huolimatta, että Vimpat eivät ole viime aikoina ihan ahkerimpia Vintsaaja -lenkeillä mukana olleita.

Ilmoittautumis- ja valintamenettely oli lyhyt ja ytimekäs ja valituksi tuli se, joka tarjoutui mukaan pienimmältä vaikuttaneella uhrautumisella eli Keem RC Eemelistä. Allekirjoittaneelle on kunnia startata roksuun aidon Eemelin kanssa! Keemin suorituskyky on tähän yhdistelmätiimiin vähintäänkin riittävä, sillä samalla Jukola -osuudella olin n 10 min hitaampi. Saapas nähdä, olenko samanlaisessa jojossa kuin viime kesän Nokia roksussa. Se on myönnettävä, että juoksukuntoni ei ole paras mahdollinen ja Kesishän on varsin juoksuvoittoinen kisa.

Vielä emme ole tehneet taktisia linjauksia kisaan, mutta sanomattakin on selvää, että kaikki Vimppa-tiimit toimivat tulevalla kerralla reitinsuunnitteluvaiheessa Periksen edellisessä postauksessa esitellyllä ns. Suppilo-ohjauksella aikaisemman Suuret linjat -tekniikan sijaan. Toivotaan vielä, että viimeistään kisapaikalla saadaan Vimppojen Kevätpolkaisun yhteydessä Puhiksen pitämän yleisluennon jatkoksi syventävä luento Suppilo-ohjauksen sovelluksista roksun pikamatkan reitinsuunnitteluun.

Viime kesänä 1-tiimi keräsi muistaakseni kaikki rastit ja voitti kirkkaasti, tällä kerralla ei heidän osaltaan tyydytä vähempään! Vimpat feat. Eemeli -tiimi tavoittelee siis enintään sijaa 2, mutta tyytynee vähempäänkin.

Treenejä:

Viime sunnuntaina kävimme Periksen kanssa lajiharjoitustreenin, jota itselleni kertyi 3:45. Lajityypillisyys tuli rauhallisesta etenemisestä, vaihtelevasta maastosta ja läpändeeriosaston veryttelystä.

Maanataina kävin Viisajärvella iltiksillä ja maasto tuntui kovin hankalalta. Tein ihan kohtalaisia reitinvalintoja, mutta poikittaista puunrunkoa oli vastassa ihan kiitettävästi, tälle ilmiölle näytti olevan oma karttamerkintätapakin, jota tosin oli säästelty. Tokavikalle rastille sitten vielä juoksentelin huolettomana poikana tuoretta metsäkoneuraa pitkin ja totesin kyllä kompassin avulla, että suunta on melkein suoraan rastille. No eihän se riittänyt vaan tuli tehtyä kohtalainen koukku ja vielä niin avoimessa maastossa. Kele! Pitää siis edelleen opetella siihen, että melkein oikea suunta ei riitä.

Tiistaina treeneinä oli työmatkojen juoksu 8+10 km ja keskiviikkona hieman kireämmin 13 km sisältäen metsäreittisekoilun Peltsulla, mikä pudotti keskarin vintsa -tasolle.

Ennakoi Kapu

Suppilo-ohjauksella

Vaelsimme tänään tiimillä pitkän noin kolmen ja puolen tunnin yhteistreenin Pirkkalan, Tampereen ja Lempäälän maastoissa. Matkalle mahtui monenlaista inspiraation lähdettä ja harjoitetta. Harjoituksemme pääteemana oli lajinomainen eteneminen suppilo-ohjauksella. Menneellä viikolla saimme kunnon teoriapläjäyksen siitä, miten meidät kuluttajat ohjataan suppilon kautta oikeiden valintojen piiriin. Ajattelimme koestaa heti käytännön tasoilla tätä hienoa erityisesti vihreisiin alustoihin ja maastoihin sopivaa menetelmää. Kyllä se hvyin toimi. Oleellisinta hommassa on jälleen kerran käsien liike. Pitkällä alaspäin kämmenet avoinna kauhovalla liikkeellä viestimme, kuinka olemme kaventamassa sektoria ja ajamme itsemme läpi ankarimpien pöheikköjen kaikkien ylimääräisten rastien ohitse juuri sille oikealle rastille.

Suppilo-ohjaus: käsillä tehostaminen

Inspiraatiota haimme Pirunkiveltä. Täältä kotikuntamme maastosta löytyy vaikuttavan suuri siirtolohkare, jonka juurelta uskomme urheiden pirkkalaisten aloittaneen keräilytaloutensa uhrimenot. Siellä on osakesalkun PE-luvut mitattu hivenen eri tavoin kuin nykyisessä toimistotaloudessa. On se vaan vaikuttava kivi ja herättää aina mieleen luonnon voimien mahtavuuden. Kuva valitettavasti latistaa vaikuttavuutta.

Pirunkivi

Kävimme myös, kuten niin monella yhteisellä polkulenkillä on tapana, Iso-Naistenjärven rannalla. Keli oli mitä mainioin Kapun katsellessa paikkaa kartalta. Meillä oli mukana Tampereen Yö-Roksun kartta. Saatoimme samalla vähän maadoittaa suppilo-ohjaustekniikkaa tutun kartan kanssa.

Isis eli Iso-Naistenjärvi ja jortsukompassi

Itselleni on kevät ollut harjoittelun puolesta aika takkuista ja inspiraatiota ei ole oikein tahtonut aina löytyä. Nyt on sitten otettu kaikki keinot käyttöön ja tänään, kuten teimme torstain yhteislenkillä, kävimme Peltsun "pururadalla". Olen tuolla pururadalla ottanut omat ensi kosketukseni juoksu- ja hiihtolenkkeihin. Olen tuota 2196 metriä pitkää Peltolammen ympäri kiertävää ulkoilureittiä aikanaan hinkannut ja paljon. Lukemattomia kierroksia. Kuitenkaan minulle ei ole koskaan selvinnyt, miksi sitä ihan yleisesti kutsutaan pururadaksi. Olen siellä kuitenkin -70 luvulta asti kulkenut. Sieltä on toki monia hienoja muistoja taltioitunut omaan mielenryijyyn ja siemen ikuiseen liikkumiseen on kylvetty juuri tuolla baanalla. Ikuistimme  kuvan paikasta, joka myös symboloi projektimme pitkän tavaran teemaa varsin havainnollisesti. Eiköhän tuon nykyisen sillan ole kunnanmiehet tehneet paikan päällä ja pitkästä tavarasta. Vai lieneekö VR:n teettämä, kun tuo muistaakseni uusittiin ratatöiden yhteydessä.

Kotikentällä

Latvian WRC:n järjestäjät ovat varoitelleet meitä kilpailuun osallistuvia ärhäköistä villisioista. Harjoittelimme tänään, miten tuollainen yllättävä tilanne hoidetaan. Kohtasimme Ammejärven laavun lähimaastoissa vapaan räkyttävän koiran. Taisi olla pentuikäinen ja aika pelokas. Siinä se sitten meidät ohitettuaan teki u-käännöksen ja syöksyi hampaat irvessä kohti Kapun nilkkoja. Minun rooliini kuuluu suojella päällystöä viimeiseen asti ja niinpä pysähdyin suojakilveksi tyynnyttelemään koiraa ja annoin Kapun jatkaa etenemistä kaikessa rauhassa. Näin se menee Latviassakin. Alla olevan kuvan Lyyli koira ei liity päivän tapahtumiin mitenkään, mutta ajattelin kuitenkin avata tilannetta vielä kuvan avulla.

Villisika alistuu

Kävimme toki myös lenkin lomassa pirkkalaisen kestävyysurheilun pyhiinvaelluskohteessa. Se antaa aina voimaa ja uskoa päästä eteenpäin, vaikka lenkki painaisi kuinka ja pahasti jaloissa.

Hyvä PirHi

Tänään opimme harjoituksessa hyödyllisten menetelmien soveltamisen lisäksi sen, että olemme todellakin pitkän tavaran äärellä. Tässä on vielä paljon töitä tehtävänä ennen h-hetkeä! Edessä häämöttävät monet pitkät lenkit. Monesti lenkeillä pääsemme hyviin avariin henkisiin tiloihin ja se onkin oikeastaan hyvä ilmaisin lenkin onnistumisesta. Noita tiloja, kun tarvitaan 24h suorituksessa aika monta kertaa. Tänäänkin pääsimme tiloihin ja siinä sitten keksin aivan mainion taukopaikkalisävarusteen moottoripyöräharrastukseeni. Aion tuotteistaa sen, kunhan ensin itse pääsen kokeilemaan sitä käytännössä. En kuitenkaan paljasta tuota uutta ajatusta ennen kuin olen saanut sen tuotteeksi ja haettua siihen mallisuojan.

Tulevalla viikolla suuntaan kohti leiriä ja lämpöisiä olosuhteita. Tarkoitus olisi ennen kaikkea rentoutua, mutta myös virittäytyä kunnon VK-henkiseen treenijaksoon.

Tällaisia ajatuksia kirjaili tällä kertaa Peris