sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Puheenjohtaja on puhunut – WRC 2017 lähenee

Teksti: Hannu Kaskinen

Viimeisten pirkkalaisten rogaining-jaoston kauden 2017 päätavoite – 24 tunnin WRC eli MM-rogaining Latviassa 18.–19. elokuuta – saa täyden tuen koko yhdistykseltä.
- Yhdistyksemme seuraa ilolla rogaining-jaoston edesottamuksia, sillä ne toteuttavat hyvin toiminta-ajatustamme, puheenjohtaja Hannu Saarijärvi kannustaa. Hän on johtanut yhdistystä sen perustamisesta alkaen, tänä vuonna täyttyy jo kymmenen vuotta.
Ruumis ja sielu
Vimppojen perustehtävä on vaalia pirkkalalaista kestävyysurheilua. Kuten Saarijärvi sanoo, kestävyysurheiluahan 24 tunnin rogaining aivan varmasti on. Rogaining on suunnistusta, jossa kerätään eriarvoisilta rasteilta mahdollisimman paljon pisteitä, säädetyssä ajassa
Vuorokauden rogaining täyttää uljaasti myös yhdistyksen toisen päätehtävän eli jäsentensä henkisen hyvinvoinnin tukemisen.
- Rogaining on henkistä varaventtiilitoimintaa kyseisille herroille, ja välillisesti myös meille muille, Saarijärvi pohtii.
Yksityishenkilönä Saarijärvi arvostaa sitä, että molemmat seuran rogaining-urheilijat menevät reippaasti epämukavuusalueilleen. Puheenjohtaja arvelee, että varsinkin Tappi heittäytyy urakassaan syvälle.
Rogaining-kaksikon onnistumista siivittää toimiva työnjako. Rogainingissä Veterano on Kapu, Tappi on Perämies eli Peris. Kuten Saarijärvi yleistää, jonkun täytyy tietää, minne mennään, ja toisen pitää huolehtia juttujen tasosta.
- Rogaining siis symboloi hienosti koko elämää, Saarijärvi filosofoi.
Odotusten johtaminen
Saarijärvi painottaa odotusten johtamista. Hän jäsentää, että yleensäkin on hyvä muistaa, kuinka ylisuuret odotukset ovat keskeisiä tyytymättömyyden lähteitä. Näin odotusten johtaminen kytkeytyy urheilun ja siten rogainingin tavoitteiden määrittelyyn.
Akateemiselta tuntuvan pyörittelyn jälkeen Saarijärvi sanoo, että rogaining-odotusten johtaminen kilpistyy siihen, mitä muut odottavat Vimpat-kaksikolta.
Saarijärvi ylistää, kuinka tuntee rogaining-kaksikkoa kohtaan vuosi vuodelta kasvavaa kunnioitusta – jos se nyt yhä voi kasvaa. Veterano ja Tappi ovat näet säännöllisesti yltäneet parempaan kuin heiltä on odotettu.
- Jo siitä kaksnelosesta suoriutuminen… miten niitä väsymyksen oireita ja tuntemuksia pystyy matkalla käsittelemään, Saarijärvi eläytyy.
Vaikka Tapin kestävyysurheilu nykyisin perustuu pääosin apuvälineiden käyttöön, ja rogaining-kilpailuja on myös polkupyöräilijöille, Saarijärvi näkee rogainingin sielunmaiseman nimenomaan jalkaisin tallattavaksi.
Pitkästä tavarasta
Pitkästä tavarasta on Vimppojen rogaining-parin iskulause 2017. Hannu Saarijärvi päättelee, että kohti kauden päätavoitetta siivittävä iskulause puristaa kaksikon itsetuntemuksen ydinmehun.
- Kaksikko tietää, että pitkä matka pitää rakentaa pitkällä ajalla nollasta sataan itse. Helppoja avaimet käteen -ratkaisuja ei ole.
Saarijärvi itse tutustui viime kesänä jopa kahdesti rogaining-maailmaan: Jämillä Kesäillan Rogaining sujui Vimpat-joukkueessa ja Nokialla RaN-Rogaining Veteranon kanssa.
Vaatimaton Vimpat-puheenjohtaja tosin sanoo molempien rogainingien olleen mikkihiirijuttuja, vain kolmen tunnin kestoisia. Niitä ei siis lasketa rogaining-ytimeen kuuluviksi.


- Sain kuitenkin lajista häivähdykset. Ne olivat jopa ihan parhaita kestävyysurheilukokemuksiani viime vuosilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti