Pitkästä tavarasta -projekti leimattiin päätökseen Latvian Raznan kansallispuistossa. Projektimme nimeä kunnioittaen myös itse loppuraportti on pitkä tavara. Loppuhuipennus, josta myöhemmin raportissa käytetään termiä kisa, oli taas kerran omanlaisensa niin kuin kaikkien 24h suoritusten pitää ollakin. Muistoja tulee riittämään itse kisasta mutta myös hienosta valmistautumisprojektista. Tapahtuman järjestelyt olivat aivan priimaa. Kartta oli selkeä ja keli suorastaan loistava. Kartan suunnittelun aikoihin vettä tuli kunnolla, mutta itse reitillä ollessamme ei ollenkaan. Yökin oli niin lämmin, että lyhythihaisella paidalla pärjäsi läpi koko matkan.
Suunnitelma
Saatuamme kisakartan käsiimme, oli varsin selvää että reittisuunnittelumetodiikat oli työstetty projektin aikana tarpeeseen. Rasteja riitti kartalla tasaisesti ja otti hetken ennen kuin suuret linjat saatiin suppiloihin ja valmiiksi reittisuunnitelmaksi. Saimme aikaiseksi helposti skaalattavan reitin. Pidimme mielessä Course Setterin raportin kisan kynnykseltä, jossa hän varoitteli rehevästä kasvillisuudesta. Rehevyys oli havaittavissa jo saapuessamme kisakeskukseen. Lisäksi neuvona oli turvautua teihin ja polkuihin. Vihreän läpi ei olisi helppo mennä.
Matka
Se mikä sitten yllätti heti reitin alussa oli todellakin kasvillisuuden rehevyys. Polut olivat monin paikoin umpeen kasvaneita ja nokkosia riitti ja se kasvusto oli sitten sitä kuuluisaa pitkää tavaraa. Taisimme tulla niiden polttamiksi enemmän kuin tähän asti eläissämme. Seuraava yllätys oli Armenian jättiputket tai enemmänkin niiden levinneisyyden määrä. Mallikasvi oli nähtävillä kisakeskuksessa kuin myös kuvia ihokosketuksen seurauksista. Toimitsijat olivat sen vieressä antamassa lisäinfoa. Viimeistään tuossa vaiheessa selvisi, että niihin ei todellakaan voi koskea paljaalla iholla. Jotenkin sitä kuvitteli, että niitä ei reitillä tarvitse kovin läheltä ihailla. No kyllä tarvi. Niitä oli paikkapaikoin erittäin paljon ja putkien välistä sai pujotella lähes hengittämättä. Yöosuudella lampun kanssa tuli jo vähän jännäkakkaa, kun mietti mutaisilla liukkailla pätkillä parin liukastelun jälkeen, että mitäs jos vaikka sattuisi kaatumaan kasvia päin. Onneksi niin ei käynyt!
Jalkapohjayllätys
Kolmas yllätys matkalla koettiin, kun Kapun jalkapohjat menivät puolivälin jälkeen hiljalleen muusiksi ja Periksen vain vähemmän pahoille rakoille. Emme päässeet tälläkään kertaa ulosmittaamaan koko kuntopotentiaalia. Jouduimme säätämään reitin loppuneljännestä ravakalla kädellä ja jättämään arvokkaita pisteitä maastoon. Nappisuoritusta siis haetaan yhä.
Pääharjoituksesta
Projekti kohti Latviaa oli antoisa ja monella tapaa tiimiä rikastuttava. Yksi onnistuneimmista pääharkoista suoritettiin yhdessä IsoHoon eli tiimin tiedotusvastaavan kanssa Inkvisition keikan muodossa Tampereen Telakalla. Keikasta oli Aamulehdessä arvostelu, joka kaikessa verbaalisromanttisessa monitahoisuudessaan innoitti tiimin omaa raportointia seuraavaan katkelmaan:
Hyvä reittisuunnitelma teki sen, että Vimppojen roksutiimeissä ennenkuulumaton erikoisuus, Kapun rikkinäiset jalkapohjat ja Periksen lähes ehjien jalkapohjien yhdistelmä vaati mielenryijyä ja rikasti muutoinkin karun pinnan alle aitoa roksu-sensibiliteettiä kätkevän ryhmän etenemistä merkittävästi. Kapun hoidellessa suuret linjat Peris vapautui keskittymään kunnon suppiloihin.
Rogaamistamme voisi kuvata lempeäksi, vaikka elämän raadollisuus ja viistolla huumorilla onneksi kampitettu rappioromantiikka ilmenivätkin vahvasti sekä nykyisen päämetodiikan Suuret linjat että siihen sovelletun Suppilo-ohjauksen terävöittämässä pistesaalistuksessa mielenryijyyden rajamaita hipoen.
Tämän tekstin innoittajana toimi lainaus Jussi Niemen kirjoittamasta Inkvisitio -keikka-arvostelusta AL 5.8.2017:
Hyvä miksaus teki sen, että Inkvisition rock-bändeissä ennenkuulumaton erikoisuus, Pike Kontkasen viulun ja Petri Honkelan tuuban yhdistelmä kuului moitteettomasti ja rikasti muutoinkin karun pinnan alle aitoa pop-sensibiliteettiä kätkevän ryhmän sointia merkittävästi. Kaustisen hoidellessa bassolinjat tuuba vapautui soittamaan kunnon melodioita.
Soundia voisi kuvat lempeäksi, vaikka elämän raadollisuus ja viistolla huumorilla onneksi kampitettu rappioromantiikka ilmenivätkin vahvasti sekä nykyisen pääbiisinikkari Seppo Kansanojan että bändistä vakavan sairauden vuoksi pois jättäytyneen toisen perustajan Eero Hyypän teksteissä.
Kummastakaan yllä olevasta tekstistä ei välttämättä ymmärrä mitään ilman taustatuntemusta ja tapahtumissa mukana olemista.
Kapun huomiot
Ensin suorituksemme numeroina:
- Sijoituimme kokonaiskisan 411:sta maaliin tulleesta hyväksytystä tiimistä sijalle 151, omassa sarjassamme (miehet yli 40 v) 84:stä maaliin tulleesta sijalle 37. Hylättyjä joukkueita oli muuten 8, syinä mm. kielletylle alueelle meno (useita järjestäjien gps-seurannassa olleita seikkaili kielletyillä alueilla!!) ja ulkopuolisen avun käyttäminen.
- Matkaa teimme mittauksen mukaan 94,13km. Suunnon GPS-podille (sellainen on sallittu väline, koska vain tallentava, ei näyttöä) tarttui ensimmäiset hieman yli 8 h ja 34 km, loppu on mitattu käsin kartalta Silvan mittarullarilla, joka menetelmä tietysti hieman aliarvioi kuljettua matkaa. Hankalakulkuiset maasto-osuudet ja toisen puoliskon kävelyksi pakotettu eteneminen söivät kilsoja ja ennen kaikkea pistesaalista ennalta ajatellusta (päivitetty).
- Aikaa käytimme 23:48;39.
- Pisteitä kertyi 220, kun esim. sarjan voittajille niitä tuli 358. Matkaa siis on vielä huipulle.
Iso ongelmani olivat nyt jalkapohjien kestämättömyys. En osannut mitenkään varautua tähän sillä edelliset kolme 24 h -kisaa menivät tässä suhteessa ongelmitta. Jalkapohjiin tulleet ”vammat” eivät varmasti olleet lähelläkään sitä, mitä Periksellä vuosi sitten ja tuskin kipukaan. Kipu oli kuitenkin loppupuolella hyvin riittävä siihen, ettei juokseminen maittanut. Täytyy selvittää tuota mekanismia jonkun asiantuntijan kanssa. Jäi vaikutelma, että jalkapohjien hermot jotenkin ärtyvät nahkan vettymisestä. Kisan jälkeen jalkapohjat olivat erityisen turvonneet ja valkoiset ja erittäin arat. Aikaisemmin olen pärjännyt hyvin mm. samoilla kengillä ja samanlaisella sukkavarustuksella. Nyt vain oli Feelmax-varvassukan päällä aiempaa ohuempi suunnistussukka ja vaseliini ei ollut tuttua jämäkkää valkovaseliinia vaan notkeampaa purkkitavaraa. Näissä kahdessa yksityiskohdassa on palattava vanhaan ja jotain uuttakin on keksittävä.
Koska kipu hillitsi juoksua, jäivät muunlaiset rasitusvaivat tulematta. Tiimin kunnosta jäi jälleen paljon ulosmittaamatta.
Aikaisemmin koettua aamuöistä täydellistä väliaikaista väsähtämistäkään ei minulle tullut. Syynä saattoi olla jalkapohjakivun ”virkistävä” vaikutus, mutta toisaalta väsymys ja rasitus tuntui sitten kertyvän ihan viimeiselle tunnille. Taisi Kapu-ukko olla aika kumara näky maalia kohti marssiessaan.
Toinen ongelma olivat suunnistuksen töppäykset. Usealle rastille tuli sitä ”ylimääräistä liikettä”. Suunnan pitämisessä ainakin oli ongelmia ja sattui myös yksi erityisen karmiva virhe liian pitkään letkassa roikkumisen vuoksi. Suunnan seuraaminen jäi hyväkulkuisen peesattavan tiimin vauhdissa heikoille ja kaarsimmekin jo ennestään tutulle rastille. Vieläkin hävettää! Etenkin loppupuolella pystyi sitten jo käyttämään valmiita uria, sillä maaston huonon kuljettavuuden vuoksi aikaisemmat menijät olivat ohjautuneet samoille joidenkin sissien raivaamille urille. Uskoisin, että tässä kisassa tätä urien seuraamismenetelmää käytettiin yleensäkin enemmän kuin juuri missään muualla. Kiitokset niille, jotka raivasivat väylää nokkosviidakoiden ja jättiputkimetsien läpi.
Ihan viimeinen suunnistusinsidenssi tuli viimeiselle rastille. Siitä oli enään lyhyt maastotaival tielle ja sitä kilsan verran maaliin. Rastilta tuli hätäisesti otettua väärä ura ilman kunnon suuntaa ja ura vielä hajosi metsään ja niinpä oltiin paikassa, jossa oli leveähkö kielletty alue meidän ja maalin välissä. Ei auttanut kuin lähteä nöyrästi kiertämään ryteikön läpi.
Itselläni oli eka kertaa levykompassi käytössä, mutta hermostuin siihen aamuyöstä kun aloin jo epäilemään sitäkin, että kehä liikahtelee pusikoissa rytistäessä ja ruokkii virheitä. Vaihdoin varalla olleen peukkukompassin käyttöön. Vika taisi kyllä olla jossain muualla.
Lähes kaikki järjestäjien lupaamat vitsaukset tuli koettua ja lisäksi nuo pari ihan omasta takaa. Eli jälleen ollaan muutamaa kokemusta rikkaampana. Ja jotain näistä pitäisi taas oppia.
Periksen huomiot
Kisa lähti hyvin käyntiin ja kuntopuoli tuntui olevan kohdillaan. Tosin alun lämpö meinasi tehdä kylmät, kun eka juomarasti suunniteltiin 6h kohdalle. Juoma loppui jo neljän tunnin jälkeen ja veto alkoi väistämättä hiipumaan. Säästelin viimeistä paria desiä ja huomasin, että nestevajaus iskee pahasti. Onneksi Kapu pärjäsi pienemmällä nestemäärällä ja sain pelastavan täydennyksen. Juomarastilla meni heti yksi pullo yhdellä huikalla. Otimme heti vajaan tunnin jälkeen ylimääräisen juomarastistopin ja homma oli takaisin balanssissa. Muutoin eväspuoli meni suunnitelman mukaan ja metsästä tuli takaisin vain ylimääräiseksi laskemani varageeli. Ravinto oli aika lailla Saariselän toteuman mukaan laskettu. Määrät pitää taltioida tulevaa varten kuuluisaan Exceliin.
Väsymys oli tällä kertaa aamuyöllä vastustamaton. Kahden pintaan olin nukahtaa kesken juoksun. Pidimme sitten Kapun akun vaihtotauon ja istahdin kuivalle latvialaiselle maantielle lepuuttaakseni jalkoja sillä seurauksella että pää notkahti ja otin muutaman sekunnin mikrounet. Seuraava kurarännipätkä virkisti, kun joutui etsimään vähiten upottavia kohtia jalkojen alle välillä ihan täysin siinä onnistumatta. Aamuauringon sarastaessa katselin Kimmo Kaivannon Aamu maisemia ja univelat oli kuitattu kuin itsestään.
Matkalla tulivat myös nilviäiset, kuten hyttyset ja häijyt, suorastaan ahnaat lihansyöjäpaarmat sekä ampiaiset tutuiksi. Ylitimme yhden vetisen kohdan majavan tekemää patoa pitkin. Siinä olikin ampiaisten maapesä, jonka huomasin tuntiessani ensimmäisen piston pohkeessa. Laskin että viisi pääsi tuikkaamaan jalkoihin. Pistot kuumottivat useamman tunnin ajan ja ylimääräinen antihistamiini oli tarpeeseen.
Matkani etenemistä taisi eniten rikastuttaa Inkvisition Isadora korvamato:
"...Tänä iltana nautitaan vapaudesta
Isadora hakee mut kotiin todelliseen maailman
Metsään ystäväni jää
Sanon niille näkemiin
Palaan aina takaisin, kun Isadora mäkättää
Täällä olo helpottaa
Oravatkin syövät sieniä
Pahaa en tee itselleni
Nuotiolla maistan sieniä..."
Aamupäivällä korvamato sitten vaikeni lopullisesti, kun sormet tapasivat korvanjuuresta taka jeejeen suojista reilun parin sentin pituisen ruskean lyhyt karvaisen madon. Se oli siellä kutitellut päänahkaani jo aika tovin ennen kuin sain sen saalistettua. Ei se nyt ihan Indiana Jones mato ollut, mutta oman lajinsa pitkää tavaraa sekin.
Jaljapohjaongelmataistelussa olen kaikkien 24h tapahtumien suhteen 2-2 tasatilanteessa. Hailuodossa ei ollut ongelmia, Saariselkä ja Somero aivan karseat rakot ja tällä kertaa taas lähes ongelmatonta. Toki Hailuodossa ja nytkin tuli rakkoja. Jostain syystä kantapäät hiertyivät verille, mutta nuo ovat enemmän lajityypillisiä ja kuuluvat väistämättä noin pitkissä tapahtumissa asiaan, eivätkä pienellä kivunsiedolla hidasta etenemistä. Salaisuus noissa kahdessa onnistumisessa on kaikkien oppien vastaisesti pakasta vedettyjen sukkien käyttö. Hailuodossa tuo tapahtui huolimattomuuttani vanhojen sukkien hajotessa pohjasta juuri ennen kisaa. Ajattelin silloin, että samaa turhaa riskiä en toista kertaa ota vaan ajan uudet sukat sisään ajoissa mutta riittävän lähellä itse kisaa. No ei toiminut. Nyt vedin uudet täysin käyttämättömät suunnistussukat jalkoihin ja homma toimi. Kaikilla kerroilla on käytössä olleet samanlaiset Wol sukat eli uudet vs vanhat vertailu on suhteellisen luotettava.
Loppusanat
Projekti oli jälleen ehdottomasti tekemisen arvoinen! Taas kerran on aika kiittää kaikkia projektissamme mukana olleita ja meitä muutoin seuranneita sekä kannustaneita tuttuja unohtamatta vaimojamme, jotka uskalsivat päästää ja päästivät meidät kaksin Latviaan - pitkän tavaran paratiisimaahan!
Isot kiitokset kuuluvat myös sponsoreillemme:
JP Kaapeliasennus Oy mahdollisti meille hienot Suomi 100v teemaiset kisa-asut ja painatukset.
Pjh running mahdollisti lisää painatuksia.
Emme saaneet vielä Latviastakaan sitä haussa olevaa nappisuoritusta. Niinpä haku jatkuu. Onnistumisella ainakin tämän blogin mukainen tavoite olisi jo täytetty. Toisaalta, jos olisimme nyt onnistuneet, ehkä meidän olisi pitänyt alkaa kehittämään jokin muu tavoite jonkun muun harrastuksen parissa? Golf, mäkihyppy, kyykkä... olisihan noita. Mutta emme olleet vieläkään kokonaisena tiiminä valmiita nappisuoritukseen. Lajin opiskelu jatkuu. On herkeämättä kehitettävä ratkaisuja heikkouksiin, mutta myös pidettävä yllä jo saavutettuja ominaisuuksia.
Tämä hieman vähemmän vakavamielinen roksublogi hiljenee nyt väliaikaisesti, mutta ei vaikene. Se virkoaa taas seuraavaan projektiin kuten Kapu WRC-kisan jälkeen saatuaan ensiapuryhmältä tujakat ammoniakkinuuhkut kisaruokalan ruokapöytään kesken keiton simahdettuaan! Ja silloinhan roksusopan lusikointi taas jatkuu...
Loppuraportoivat Peris ja Kapu
