keskiviikko 12. elokuuta 2015

Viihdearvontuoton aallonharjausta

Tiimimme valmistautuminen kohti WRC Rogainingia käy kiihkeimmillään. Ajattelin kirjata muutaman viimeaikaisen tiimimme kaupallisen tahi muun merkittävän läpimurron kaiken mediamyllytyksen keskeltä. Tämä kaikki hengen nostattamiseksi lukuisan fanijoukkomme keskuudessa.

Ensimmäinen merkittävä tukipanos saatiin tiimille, kun Viimeiset pirkkalaiset ry, jonka edustajina laija harrastamme, päätti tukea matkaamme. Tukipaketti on yhdistyksen sponsorointi kulujemme osittaiseen kattamiseen. Tukisumma määräytyi yhdistyksen vuosipunnituksessa kirjattujen tiimijäsenien kilojen mukaan. Kapu saa siis vähän pienemmän yhdistystuen kuin Peris ja Peris saa vieläpä hivenen korotetun osuuden, koska vuosipunnituksen aikaan paino osoitti hiukan vauraampia lukuja kuin nyt starttihetken ollessa käsillä. Voisinpa tähän tiivistää, että kerrankin kestävyyskarkeloissa viihteellä saavutettu ylipaino tuotti ylivoimaa.

Seuraava merkittävä läpimurto tapahtui eilen, kun Koikkarin imaami eli PJH ilmoitti pyytämättä eli pyyteettömästi ryhtyvänsä tiimimme sponsoriksi. Tämä lienee korkean viihdearvomme tulosta. Heti perään samassa yhteydessä lisäläpimurto, koska imaami lupasi vieläpä ehdottaa Wihan kilometrit -organisaatiolle, että lähtisivät sposoroimaan kilvoitteluamme. Aivan huikeaa!

Kaikilla suurilla toimijoilla ja varsinkin viihdetoimijoilla on nykyään mentaalivalmentajat eli coachit. Meidänkin tiimille on ollut alusta asti selvää, että tiimillä pitää olla guru (Arne Talkvist oto). Edustamamme yhdistyksen puheenjohtaja eli Puhis näkee jo niin paljon painajaismaisia unia tästä projektista, että niiden selittely vaatii gurumme tulkintaa. Sen mukaan olemme perillä jo ennen starttia eli viihdearvo sen kuin lisääntyy!

Nyt ovat käsillä viimeiset harkat, lopullinen tiimi-identiteetin hiominen ja sen jälkeen jalat kohti kattoa sekä odottelemaan kaikkien potentiaalisten sponsoroiden yhteydenottoja. Kaikesta pöhinästä huolimatta emme ole hommaamassa tiimille general manageria.

Tässä vielä muutama tärkeä elementti tiimi-identiteetin luonnissa: vakomakkarat, lukulasit (narut löytyy tarvittaessa), jalitsut, leuko ja pilkkijakkara.





Mediahurmioitunut Peris



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti