Nyt voin viimein kuitata pois keväisen uhoamisen Trail Cupiin osallistumisesta. Tänään oli viimeinen osakilpailu ja viimeinen mahdollisuus osallistua. Menin Niihaman majalle ja ilmoittauduin ylpeästi kilpasarjaan. Eiväthän sellaiset, jotka treenaavat lähes joka päivä, tietenkään kuntosarjaan kuulu...
Olipa hienoa, että myös PJH oli paikalla. Olisi ollut orpoa hengailla aivan yksinään polkujuoksijaporukoissa, ketään tuntematta. Aika moni tosin vaikutti tutun oloiselta. Olisivatko sienestäjiä.
Aloitin ihan reippaasti muutaman sadan metrin ylämäkipätkällä majalta Kauppiin päin ennen polulle siirtymistä. Piti muka yrittää ottaa asemia polulle. Ei auttanut, jonon jatkoksi vaan. Aina välillä pääsi tuikkaamaan jonkun ohi. Parilla muutaman sadan metrin soratiepätkällä olisi periaatteessa maratoonarin pitänyt päästä vähän kohentelemaan asemia, mutta eipä paljoa pystynyt. Tiukkaa teki koko matkan. Maalissa 7 km:n jälkeen tuloksella 00:32:23.89 ja sija 28. /48 kilpasarjassa. Voittaja oli noin 8 min ketterämpi.
Tähän lajiinkin näytään järjestettävän koulutusta. Tarjolla on nimittäin 8 viikon polkujuoksukoulua. Pohdimme PJH:n kanssa verkatessa, mitä siellä mahdollisesti opetetaan. Varsinkin kisan jälkeen olen ihan varma, että yksi oppiaine on sen harmituksen tunteen hallitseminen, kun kapealla polulla ei tahdo päästä hieman hitaammasta ohi. Ja voihan siihen olla myös tekniset tunnit. Yllättävän harvat juoksivat suunnistusnastareilla, olisiko se sitten koulun oppeja? Itselleni nastarit olivat ehdottomasti oikea valinta. Uskaltaa paremmin, kun tietää tossun pitävän.
Erityisemmin kilpailumuotoon innostumatta lajikokeili Kapu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti