tiistai 7. huhtikuuta 2015

Välikisa painaa päälle...

Allekirjoittaneen välitavoitekisa lähestyy hurjaa vauhtia. Oma vauhti ei sen sijaan ole hurjaa. Juuri muuta ei ole enää tehtävissä kuin spekuloida matkavauhdilla ja tuloksella. Terveenäkin pitäisi yrittää pysyä. Haaveena on ollut tälle eväälle 3 tunnin alitus maratonilla. Edellisestä onkin jo vuosia.

Valmistavat treenit eivät ole menneet ihan niin kuin olisin halunnut. Vielä on jäljellä muutama ns. kova treeni jäljellä. On 12*4min/1min, pitkä kiihtyvä 29 km ja tv-kova esim 15km.

Kaivelin hieman netistä nykyisiä ennustelaskureita, joilla voi yrittää arvailla tuloksiaan jonkin tunnetun kisamatkan tuloksen avulla. Käytin tuon Race predictorin syötteeksi eilistä Teivo Cupin tulosta. Juoksu ei ollut eilen yhtään sujuvan tuntuista, mutta olo voi olla ihan sama maratonpäivänä, joten näillä ja tiukille mennään.

Kun ei treenillä enää ole tehtävissä juuri mitään, täytyy vain luottaa omaan omituiseen juoksijatyyppiini. Sellaiseen jolla treeni ei paranna vauhtia vaan ainoastaan pidentää matkaa, jolla samaa perusvauhtia jaksaa pitää.



Spekuloi Kapu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti