sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Raporttia odotellessa...

Raportti roksutiimin tiimispirittitreenistä Hesassa Tavastialla on valmistumassa. Sitä odotellessa lyhyitä huomioita viikon varrelta.

Hesan reissu oli sekä kulttuuripitoinen että myös kulttuurishokki. En ole tajunnutkaan, kuinka maalaisia sitä ollaan täällä meillä päin. Tosin jo Kampintorin eduskuntavaalifeissaajat vihjasivat siihen suuntaan. Sivuuttelin heitä sujuvasti sanomalla, että olen eri vaalipiiristä. RKP:n kaveri totesi siihen että "Ai siis Uudeltamaalta". Korjasin, että Pirkanmaalta, johon kaveri "Ai niin kaukaa!" Se varsinainen shokki oli kun Periksen kanssa kävimme keskiviikon alkuillasta kevyellä juoksulenkillä rantoja pitkin Hietsun uimarannan suuntaan. Yksi jos toinenkin juokseva mieshenkilö tuli vastaan jaloissaan trikoot ja niiden päällä isot löysät shortsit. Me maalaiset emme ole ymmärtäneet, että niinhän siellä pitää pukeutua!

Oma viikko on ollut kevyttä juoksentelua. Järvinen juostiin perjantaina. Itselleni se oli viikonlopun ainut järvinen, mutta juuri nyt siellä on osa vintsaajista jo ainakin toisella järvisellä tälle viikonlopulle. Oma keskari oli noin 4:45/km. Järvisellä sattui Hatanpäällä pieni episodi, jossa pikkukoira varmaan säikähti. Omistaja näki, että tulemme joukolla reippaasti takaa, mutta kuitenkin antoi koiran ryntäillä ja se sotkeutui jalkoihini. Ei onneksi käynyt koiralle mitenkään. Siitä ilahtuneena yritän liittää tähän hallittua koiranulkoilutusta ruotsalainen mestariohjaaja Roy Anderssonin malliin (klippi näkyy täällä).

Tiimisprittiraporttia odotellen Kapu



3 kommenttia:

  1. Tämä teidän juoksumuotihavaintonne on herättänyt jo maailmanlaajuista huomiota ja Juoksufoorumillakin on ketju avattu samasta asiasta: http://www.juoksufoorumi.fi/vb/showthread.php?36138-Uusi-juoksupukeutumis-trendi.
    Säälittävää porukkaa nuo pääkaupunkiseudun hölkkääjät;-)

    VastaaPoista
  2. Veikkaanpa, että viimeistään syksyn mallistossa on uusi innovaatio: Integroidut trikoot ja shortsit, tulisiko nimeksi vaikka TriShorts.

    VastaaPoista
  3. Oikeastaan onkin aika hyvä, että rogsutiimi ei ole vielä tehnyt kisa-asuvalintoja WRC-kisaan...

    VastaaPoista